Ratamoottoripyöräilyn MM-kausi 2022 on startannut

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2022 starttasi viime viikonloppuna Espanjassa, Aragonin radalla.

Viikonloppuun lähdettiin odottavaisin mielin, sillä WSSP-sarjan uusien sääntöjen ja pyörien vaikutus kilpailukykyyn ei ollut tiedossa etukäteen.


Lauantain aika-ajoissa saksalainen Patrick Hobelsberger ajoi sijalle 19, ja italialainen Alessandro Zetti sijalle 28. ”Jo aika-ajoissa kävi ilmi, että taso on todella kova ja kymmenen parhaan joukkoon pääseminen on jo hyvä suoritus. Aika-ajot eivät meillä onnistuneet, joten molempien päivien kisoihin jouduttiin starttaamaan liian kaukaa”, sanoo Kallio Racingin tallipäällikkö Vesa Kallio.
Hobelsberger nousi lauantain kisassa kovalla työllä ja viimeisten kierrosten ohituksilla sijalle 10. Sunnuntain kilpailu oli pitkälti samankaltainen kuin lauantainakin, mutta ohitusyritykset eivät onnistuneet yhtä hyvin ja kisan loppupuolella Hobelsberger jäi hieman ryhmästä, jossa taisteltiin sijoituksista 8–12. Maaliin Hobelsberger ajoi sijalle 13. ”Pääsimme kuitenkin MM-pisteille molempina päivinä”, Vesa Kallio toteaa.


Alessandro Zetti ajoi lauantain kisassa ryhmässä, joka taisteli sijasta 20. Kisan lopussa pyörän takarengas menetti pitoa ja Zetti joutui vähän hidastamaan vauhtiaan, ollen maalissa sijalla 25 (Challenge -luokan 5.). Sunnuntaina Warm Upin loppupuolella hän kaatui ja tämän seurauksena pyörään jäi tekninen vika, joten Zetti ei päässyt starttaamaan sunnuntain kisaan. Vesa Kallio: ”Harmittava tilanne että näin kävi, olisimme ilman muuta tarvinneet nämä tärkeät kierrokset Aragonista. Onneksi kuljettaja ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa pahemmin. Seuraavassa kisassa jatkamme kehittymisprosessia, ja yritämme kuroa eroa kärkeen pienemmäksi. Asseniin lähdetään hyvillä mielin, tavoitteena parantaa Aragonissa saavutettuja sijoituksia.”


Patrick Hobelsberger:
Perjantai sujui ihan hyvin. P8 molemmissa vapaissa harjoituksissa oli todella hyvä sijoitus, joten kaikki vaikutti lupaavalta kisoja ajatellen. Lauantain aika-ajoihin teimme joitakin muutoksia, eikä ajaminen ollut helppoa, joten jäin lähtöruutuun 19. Se oli pettymys, sillä tiesin, että nyt minulla on kisoissa paljon töitä edessä, eikä mahdollisuutta saada kärkiryhmää kiinni. Lauantain kisassa sijoituin kuitenkin kymmenenneksi, mikä oli todella hyvä suoritus ja olin siihen tyytyväinen. Sunnuntain kisa oli vaikeampi, sillä porukka oli selvästi hyökkäävämmin liikkeellä, taistelut olivat kovia ja oli paljon kontakteja, joihin kului liian paljon aikaa, enkä pysynyt paikasta kahdeksan taistelevan kakkosryhmän mukana. Aika-ajojen sijoitus teki asioista todella paljon vaikeampaa mutta tiedämme, että vauhti meillä on todella hyvä ja tähtäämme Assenissa parempaan lähtöruutuun. Voimme varmasti tavoitella sijoja 5–7. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tiimin työskentelyyn, Antti ja mekaanikot tekivät hyvää työtä eikä meillä ollut mitään ongelmia koko viikonloppuna, joten tästä on hyvä lähteä hakemaan kehitystä.


Alessandro Zetti:
Monimutkainen viikonloppu. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kuivalla radalla tällä pyörällä. Kehityimme jokaisen session aikana, ja otimme askelia eteenpäin. Ikävä kyllä kisat eivät sujuneet toivotusti, mutta palataan takaisin kehitykseen Assenissa.

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan 2022 toinen osakilpailu ajetaan Alankomaissa, Assenin radalla 22.–24.huhtikuuta.

 

Kilpailun tulokset
Lauantai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2022/ARA/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.143442741.1080163092.1649660151-651515421.1649660149


Sunnuntai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2022/ARA/SSP/002/CLA/Results.pdf?version=3f254ea6295e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.242534530.1080163092.1649660151-651515421.1649660149

 

Kuva: SP8images


« Takaisin Uutisiin