Kisaviikonloppu Portugalin Portimāossa

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kauden 2021 viimeiset Euroopan osakilpailut ajettiin viime viikonloppuna Portugalissa, Portimāon radalla. Rata on todella hieno, mutta se myös vaatii kuljettajilta paljon sekä fyysisesti, että teknisesti.


Virolaiselle Hannes Soomerille perjantai oli haastava. Lauantaiksi tehtiin isoja muutoksia, ja mietittiin myös ajamista. Lauantaina kierrosaika paranikin huomattavasti. ”Kärkijoukko meni kuitenkin omia menojaan, siihen tavoitteeseen on vielä matkaa”, sanoo Kallio Racingin tallipäällikkö Vesa Kallio. Lauantain aika-ajojen jälkeen Soomer starttasi kisoihin lähtöruudusta 15. Viikonlopun molemmissa kisoissa hän ajoi maaliin sijalla 13.


Suomalaiselle Vertti Takalalle rata oli kokonaan uusi ja perjantai käytettiin tuntuman hakemiseen, sekä keskityttiin saamaan kierroksia alle. Takala starttasi kisoihin lähtöruudusta 23, ja lauantain kisassa hän ajoi maaliin sijalla 21. Sunnuntain kisassa hän ajoi sijalle 19. ”Harmittavasti kisojen alut ovat edelleen vaikeita molemmille. Silloin, kun tarvisi taistella tiukassa ryhmässä, eikä saisi antaa tuumaakaan periksi ja myös ajamisen täytyisi olla virheetöntä, niin meille tulee niitä virheitä ja se näkyy heti menetetyissä sijoituksissa, kun kärki pääsee karkuun. Ilman virheitä Vertinkin vauhti olisi ollut lähellä top 15 sakkia, mikä olisi ollut hyvä suoritus tällä radalla”, Vesa Kallio sanoo.


Hannes Soomer:
”Viikonlopun negatiivinen puoli oli se, että olimme perjantaina hyvin hitaita, enkä löytänyt pyörään ollenkaan hyvää tuntumaa. Olimme koko viikonlopun yhden askeleen kärkijoukkoa jäljessä. Positiivista oli se, että lauantaina otimme ison askeleen eteenpäin ja sunnuntainakin pienemmän askeleen, ja viikonlopun toisen kisan jälkeen minulla oli taas aika hyvä fiilis pyörästä. Loukkaantuminen teki tästä kaudesta paljon vaikeampaa, mutta olen silti hyvin motivoitunut lopettamaan kauden korkealle viimeisissä kaukomaiden kisoissa.”


Vertti Takala:
”Portimāon rata on mitä hienoin, yksi hienoimmista missä olen koskaan ajanut. Se on kuin vuoristorata, menee ylös ja alas, on kovavauhtinen ja leveä. Rata oli kuitenkin minulle uusi, joten viikonloppu meni vähän opetellessa. Korkeuserojen takia rata on yksi haastavimmista, mitä kalenterista löytyy. Perjantain treeneissä otettiin vähän tuntumaa, ja lauantain aika-ajoissa tuli yksi hyvä kierros, mutta kovaa kyytiä oli muillakin. Ensimmäinen kisa meni muuten ihan hyvin, mutta yksi kurvi meni leveäksi ja tipahdin siinä ulos pistetaistoista. Samoin sunnuntain kisassa, joten siinä mielessä kisoista tuli pienet pettymykset. Kuitenkin viikonlopusta jäi ihan mukavat fiilikset, ajo maistui ja rata oli hauska ajaa. Nyt nokka kohti Argentiinaa, jännä nähdä mitä siellä odottaa. En ole koskaan käynyt Amerikan mantereella, joten kokemus on siinäkin mielessä uusi, innolla odotan.”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkuu Argentiinassa, San Juanin radalla 15.–17. lokakuuta 2021.


Kilpailujen tulokset
Lauantai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2021/POR/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.256159499.1282640342.1633605049-896336305.1633605042


Sunnuntai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2021/POR/SSP/002/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.268943473.1282640342.1633605049-896336305.1633605042


MM-pistetilanne:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2021/POR/SSP/002/STD/ChampionshipStandings.pdf?version=67e649219847fb6e7ff3ae98ae3ca54c&_ga=2.261508109.1282640342.1633605049-896336305.1633605042


Teksti: Kallio Racing
Kuvat: Václav Duška Jr.


« Takaisin Uutisiin