Jerezistä kauden ensimmäinen podium-sijoitus

ESBK-sarjan ja Kallio Racing Junioritiimin kauden 2020 viimeinen kisaviikonloppu ajettiin Espanjan Jerezissä. Torstain ja perjantain harjoituksissa sää oli hieman epävakainen, mutta lauantain aika-ajot päästiin onneksi ajamaan jo lähes kuivalla radalla. Vertti Takala oli aika-ajoissa lupaavasti kolmanneksi nopein kuljettaja ja Kenny Koskinen starttasi viikonlopun kisoihin ruudusta kahdeksan.

Vertti Takala otti lauantain kilpailuun räväkän startin ja ajoi kolmen kuljettajan kärkiporukassa yhdessä Aldeguerin ja Smithin kanssa, neljäntenä ajoi sarjan mestari Gutierrez. Aldeguer ja Smith taistelivat ykköspaikasta ja Vertti ajoi pitkään kolmantena, vasta kisan loppupuolella Gutierrez onnistui ohittamaan. Toiseksi viimeisellä kierroksella Smith ajoi ulos radalta ja Vertti nousi takaisin kolmanneksi.

”Viimeisellä kierroksella jännitimme, saako Vertti pidettyä kolmospaikan, ja kyllähän Vertti sitten ajoi upeasti uran ensimmäisen podium-sijoituksen tässä kovatasoisessa Supersport-luokassa,” Vesa Kallio kertoo iloisena.

Viikonlopun toisessa kisassa sunnuntaina Vertti Takala otti jälleen hyvän startin, ajaen ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailun kärjessä.

”Ensimmäiset kierrokset Vertti kävi kovaa taistelua kärkiporukassa, mutta sitten rengas alkoi luistamaan vähän liian aikaisessa vaiheessa, ja sitten ei pystynyt enää vastaamaan kärkiporukan vauhtiin. Hyvän, järkevän ajon jälkeen sijoitus oli kuitenkin hienosti viides,” kertoo Vesa Kallio.

Vertti Takala:
”Oli mahtava viikonloppu! Löydettiin hyvä vauhti jo vapaissa harjoituksissa. Aika-ajot ajettiin puolikuivalla radalla ja tuloksena oli kolmas ruutu. Ensimmäisessä kisassa hyvän startin jälkeen ajoin ehjän kilpailun ollen ruutulipulla kolmas. Ensimmäinen podium-sijoitus Espanjan mestaruussarjassa tuntui mahtavalta! Toisessa kisassa sain taas hyvän startin ja johdin alkukisasta, mutta väärä rengasvalinta kostautui loppukisasta. Ruutulipulla olin viides. Tiimi teki hurjasti töitä taas läpi viikonlopun ja oli hienoa, että saatiin näin hieno onnistuminen viimeiseen kisaan! Kiitoksia sponsoreille ja perheelle tästä kaudesta, oli ilo ajaa kilpaa!”

Kenny Koskinen ajoi niin ikään hyvän kilpailun lauantaina. Pian lähdön jälkeen tuli kuitenkin kosketus toisen pyörän kanssa, jonka seurauksena Kenny menetti monta sijaa. Loppukilpailun ohituksilla hänen onnistui kuitenkin nousta sijalle yhdeksän (omassa luokassa 7). Sunnuntain kisan lähtö oli onnistunut ja Kenny ajoi yhden kauden parhaista kilpailuistaan. Kenny pystyi ajamaan kokeneempien kuljettajien vauhdissa ja sijoitus oli sunnuntaina yhdeksäs (omassa luokassa 6).

Kenny Koskinen:
”Jerezin viikonloppu alkoi vähän vaikeasti, kun ajaminen oli hieman hukassa torstaina ja keli oli todella epävarmaa melkein koko viikonlopun. Mutta keliin piti sopeutua, kun puolet sessioista ajettiin osittain märällä radalla. Vauhtia saatiin nostettua koko ajan ja aika-ajossa vauhti riitti ruutuun 8. Ekaan kisaan lähtiessä setuppi oli kohdallaan ja lähtö oli hyvä, mutta huonoa onnea kun takana oleva kuski ajoi päin ekalla kierroksella ja menetin seitsemän sijaa. Sain muutaman kuskin kiinni ja ehdin maalilipulle 9. sijalla. Tokasta kisasta lähdettiin hakemaan puhdasta ja tasaisempaa kilpailua. Vauhti oli parempi ja kisa oli onnistunut, mutta sijoitukseksi jäi 9. Positiivisin mielin jätetään tämä kausi taakse ja nyt tiedetään, mitä pitää parantaa ensi kaudeksi. Kiitos tiimille, joka teki erittäin hyvää työtä koko viikonlopun.”

Jerezissä ajoi myös Rasmus Nurmi, joka kokeili ajoa 300cc -luokassa. Rasmus ajoi ehjän viikonlopun ollen lauantain kisassa 21. ja sunnuntaina ajetuista kahdesta 300cc -luokan kilpailuista hän kuittasi sijat 21 ja 17.

”Hänelle oli tärkeää päästä ajamaan ja näkemään tämän luokan vauhtia. Nyt täytyisi vaan päästä harjoittelemaan paljon talvella ja yrittää päästä ajamaan useampi kilpailu tässä sarjassa,” toteaa Vesa Kallio.

Rasmus Nurmi:
”Tämä oli minun ensimmäinen kisani Espanjan sarjassa. Rata sekä muut puitteet olivat minulle uutta. Tavoite oli päästä 15-20 parhaan joukkoon ja se onnistui viimeisessä kisassa. Vauhti täällä on todella kova, koska on kovavauhtisia mutkia verrattuna Suomen ratoihin, se aiheutti omia haasteita. Samoin lähtö on erilainen, koska kuskeja on niin paljon yhtä aikaa viivalla. Kaiken kaikkiaan opin radan aika äkkiä ja sain parannettua aikaani joka treenissä, vaikka sää oli vaihteleva. Olen todella tyytyväinen tulokseeni tällä kokemuksella. Ja sain toden teolla ajaa kilpaa kovien kuskien kanssa.”

Vesa Kallio:
”On ollut hienoa huomata, että kuljettajat ovat kehittyneet huimasti ja tulokset ovat parantuneet. Kausi toi mukanaan paljon onnistumisia, toki myös joitakin epäonnistumisia, mutta kyllä tämä Vertin podium-saavutus luo uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että suomalaisilla kuljettajilla on mahdollisuus menestyä. Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mahdollistamassa junioreiden matkaa huipulle.”


« Takaisin Uutisiin