Aragonin kisaviikonlopussa monenlaisia käänteitä

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2020 jatkui viikonloppuna Espanjassa, Aragonin radalla. Kisaviikonloppu oli hyvin tapahtumarikas ja monenlaisia käänteitä riitti pitkin viikonloppua. Vapaat harjoitukset ja aika-ajot näyttivät lupaavilta, mutta ikävä kyllä itse kilpailuissa ei ollut onni myötä.


Kallio Racingin espanjalainen kuljettaja Isaac Viñales oli aika-ajoissa seitsemänneksi nopein. Lauantain kilpailun alkupuolella Viñales ja toinen kuljettaja lähestulkoon ottivat kosketuksen toisiinsa, ja tämän yhteydessä Viñales tipahti sijoituksissa kahdenneksitoista. Kilpailun edetessä hän sai kuitenkin hienosti nostettua sijoitustaan kuudenneksi, mutta viimeisessä mutkassa tapahtuneen harmillisen ulosajon johdosta toinen kuljettaja pääsi ohi juuri ennen maaliviivaa ja Isaac Viñales ajoi loppujen lopuksi maaliin seitsemäntenä. Sunnuntain kilpailussa Viñales otti hyvän startin ja pääsi heti kärkiryhmän vauhtiin mukaan, ajaen kilpailun alkupuolella sijalla viisi. Hän taisteli kovasti läpi kisan, mutta tällä kertaa vauhti ei ihan riittänyt ja maaliin hän ajoi sijalla kuusi.


”Ensi viikonloppuna kisakausi jatkuu täällä samalla radalla ja nyt olisikin tärkeää löytää ratkaisu ongelmiin, joita ilmeni alkaen radan viimeisestä mutkasta ja jatkuen aina kolmanteen mutkaan saakka. Valitettavasti tällä kertaa meillä ei ollut onneakaan matkassa,” kommentoi Kallio Racingin tiimipäällikkö Vesa Kallio.


Isaac Viñales:
”Viikonloppu oli vaikea, emme löytäneet ajorytmiä, mutta kuudes sija tuli kuitenkin. Nyt on tehtävä töitä ensi viikkoa varten.”


Kallio Racingin virolainen kuljettaja Hannes Soomer lähti kilpailuihin viidennestä lähtöruudusta. Harmillisesti hänen molemmat kilpailunsa jäivät kuitenkin kesken tänä viikonloppuna. Lauantain kisassa Soomer otti hieman osumaa toisen kuljettajan kanssa ja sen seurauksena hän kaatui. Soomer pystyi vielä jatkamaan kilpailua, mutta kolarissa tapahtuneen kosketuksen vuoksi ohjaustanko sai pienen murtuman eikä kestänyt enää ajon aiheuttamaa rasitusta, joten muutaman kierroksen jälkeen ohjaustanko murtui kokonaan. Onneksi Soomer ei kuitenkaan kaatunut tässä yhteydessä, vaan pääsi turvallisesti ajamaan varikolle. Sunnuntain kisassa Hannes Soomer sai hyvän startin, mutta muutaman mutkan ajettuaan hän kaatui ja joutui jättämään kilpailun kesken.


”Olisi ollut tärkeää saada Hannekselle onnistuminen tämän viikonlopun kisoissa, sillä vauhti oli hyvällä tasolla niin harjoituksissa, kuin aika-ajoissakin. Nyt mietitään tilannetta ja tehdään sotasuunnitelmat ensi viikonlopuksi, jolloin jatkamme kisakautta täällä Aragonissa,” pohtii Vesa Kallio.


Hannes Soomer:
”Itse kisoja lukuunottamatta viikonloppu oli hyvä. Ensimmäisessä kisassa tuli ohituksessa vähän kontaktia toiseen kuljettajaan, minulla oli epäonnea matkassa ja kaaduin. Toisessa kisassa tein virheen nopeassa neljännessä mutkassa. Positiivista on se, että meillä oli hyvä vauhti päällä. Muutamaa yksityiskohtaa täytyy työstää, jotta olisimme vahvempia seuraavana viikonloppuna. Kiitos tiimille hyvästä työstä läpi viikonlopun.”


Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkuu Espanjan Aragonissa 4. - 6.9.2020.

Kilpailun tulokset:
Lauantai:


https://resources.worldsbk.com/files/results/2020/ESP1/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.97248927.1685663056.1598782399-1706059878.1598782392


Sunnuntai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2020/ESP1/SSP/002/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.94063901.1685663056.1598782399-1706059878.1598782392


MM-pistetilanne:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2020/ESP1/SSP/002/STD/ChampionshipStandings.pdf?version=67e649219847fb6e7ff3ae98ae3ca54c&_ga=2.94063901.1685663056.1598782399-1706059878.1598782392

 


« Takaisin Uutisiin