Haasteet jatkuivat Doningtonissa

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kauden 2019 kahdeksas kisaviikonloppu ajettiin säiden puolesta vaihtelevissa olosuhteissa Donington Parkin radalla Iso-Britanniassa. Sadekuuro yllätti heti aika-ajojen alkupuolella vain kolmen ajetun kierroksen jälkeen ja sen myötä lähtöpaikat itse kisaan jäivät hankaliksi. Espanjalainen Isaac Viñales starttasi kisaan lähtöruudusta 8, itävaltalainen Thomas Gradinger oli lähtöruudussa 15. ja belgialainen Loris Cresson starttasi 17. ruudusta.


”Viikonlopun aikana oli pieniä teknisiä murheita niin Loriksella kuin Isaacillakin, emmekä me onnistuneet aika-ajoissa niin kuin olisi pitänyt. Isaacille tämä rata oli kokonaan uusi tuttavuus, Thomaksella ja Loriksella oli viime kaudelta kokemusta Doningtonista,” Kallio Racingin tiimipäällikkö Vesa Kallio toteaa.


Kilpailussa Isaac Viñales sai hyvän startin, hän nousi viidenneksi ja pääsi heti mukaan kärkiryhmään. Sijoitukset vaihtelivat muutamaan otteeseen, kunnes neljännellä kierroksella pyörän keula harmillisesti luisti alta ja Viñales kaatui.
”Vähän samanlainen tilanne kuin Misanossakin. Onneksi ei käynyt mitään ja hän pystyi ajamaan kisan loppuun. Tämä oli yksi Isaacin parhaimpia viikonloppuja, hän oli jokaisessa harjoituksessa top 10 sakissa. Nyt täytyy analysoida tilannetta ja löytää kesätauon testeissä ratkaisu siihen, miten saataisiin Isaacille hyvä luottamus pyörään ja sitä myöten nähtäisiin noussut vauhti myös parempina tuloksina,” Vesa Kallio pohtii.


Loris Cresson sai lähdössä pidettyä oman paikkansa, mutta ikävä kyllä hän kaatui paalusuoran jälkeisessä mutkayhdistelmässä ja kisa päättyi hänen osaltaan jo ensimmäiselle kierrokselle.
”Kaatuminen oli aika raju ja Loris löi ikävästi kypäränsä asfalttiin, joten hän joutui lähtemään jatkotutkimuksiin sairaalaan. Onneksi saimme sairaalasta hyviä uutisia, eikä Lorikselle tullut isompia vammoja kaatumisesta,” Vesa Kallio kertoo.


Loris Cresson:
”Viikonloppu oli hieman vaikea, emme päässeet ajamaan montakaan kierrosta koko viikonlopun aikana. Perjantaina hajosi yksi moottori, aika-ajoissa alkoi kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen satamaan vettä. Kisa-aamuna tunnelma oli parempi, mutta ikävä kyllä kaaduin ensimmäisellä kierroksella. En muista, miten se tapahtui, mutta olen pahoillani tästä, sillä kisasta olisi voinut tulla hyvä! Nyt tehdään hommia kesäloman aikana.”


”Thomas Gradinger sai niin ikään pidettyä lähdössä oman paikkansa ja hän ajoi varman ja nousujohteisen kilpailun. Hän taisteli itsensä kympin sakkiin ja siitä loppujen lopuksi aina kuudennelle sijalle saakka,” Vesa Kallio kertoo.


Thomas Gradinger:
”Tämä viikonloppu muistutti oudolla tavalla Misanon viikonloppua. Meillä oli hieman hankaluuksia harjoituksissa ja vähän huono ajoitus aika-ajoissa, joten meidän täytyi tehdä paljon töitä itse kisaa varten. Lämmittelyssä löysimme hyvät asetukset ja olin luottavainen kisan suhteen. Täällä ei ole kovin helppoa tehdä ohituksia, radalla on ehkä kaksi oikein hyvää ohituspaikkaa. Sain kuitenkin nopeasti nostettua sijoitustani ylemmäs ja kilpailu oli pitkä, olen melko tyytyväinen kuudenteen sijaan. Toki sijoitus voisi olla parempikin, mutta kun vertaa sitä kisan lähtötilanteeseen, niin lopputulos on ok. Odotan todella seuraavia kilpailuja.”


”Tässä on ollut nyt vaikeat kaksi viimeistä kilpailua, kesätauko tuli tärkeään paikkaan. Saamme hengähtää hieman ja sitten yritämme kääntää nämä haastavat viikonloput meidän vahvuudeksi loppukaudesta,” Vesa Kallio summaa
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkuu kesätauon jälkeen Portugalissa, Portimãon radalla 6. - 8. syyskuuta 2019.


Kilpailun tulokset:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2019/GBR/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed


MM-pistetilanne:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2019/GBR/SSP/001/STD/ChampionshipStandings.pdf?version=67e649219847fb6e7ff3ae98ae3ca54c

 


« Takaisin Uutisiin