MM-pistejohdon säilyttänyt Kallio Racingin Cortese pettyi toiseen sijaansa

Paalupaikalta tänään ajettuun Supersportin kauden seitsemänteen MM-osakilpailuun startannut Kallio Racingin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese kävi ankaraa taistelua kilpailun voitosta, mutta joutui lopulta tyytymän toiseen sijaan, mikä ei miestä tyydyttänyt. Hän kuitenkin säilytti MM-pistejohdon suomalaistallin nimissä.
Supersportin MM-sarja jatkui tänä viikonloppuna legendaarisella Brnon radalla Tšekin isännöidessä kauden seitsemättä osakilpailua.


Paalupaikalta kolmatta kertaa tällä kaudella startannut Kallio Racingin Sandro Cortese hävisi muutaman sijan lähdössä, mutta nousi pian toiseksi. MM-pistejohdossa Brnon radalle saapunut saksalainen taisteli raivoisasti koko kilpailun läpi MM-kakkosen Jules Cluzelin kanssa. Viimeisellä kierroksella parivaljakko vaihteli sijoja erittäin aggressiivisesti, mutta lopulta Cortese joutui tyytymään toiseen sijaan Cluzelin viedessä voiton. Saksalainen säilytti MM-pistejohtonsa, mutta Cluzel sai kurottua eron kahteen pisteeseen. Toinen sija ei Cortesea tyydyttänyt.
- Olen aika pettynyt nyt. Toki toinen sija on hyvä, mutta on sääli, että en päässyt Julesista ohi. Yritin tosi kovasti, mutta en halunnut kaatua ja tuhota MM-pistetilannetta. Nyt saimme sentään hyvät pisteet kotiin ja tiimi teki upeaa työtä koko viikonlopun, Cortese kiteyttää.
Kallio Racingin tiimipäällikkö Vesa Kallio on iloinen suojattinsa saavuttamista tärkeistä 20 MM-pisteestä, mutta myöntää tuloksen olevan hienoinen pettymys, kun kauden kolmas voitto oli käden ulottuvilla.
- Perhana, kun Cluzel oli vahva, erityisesti hänen pyörässään oli parempi kulku tänään. Kyllä Sandro antoi kaikkensa, mutta ei vaan pystytty lyömään Cluzelia, Kallio toteaa.
- Uskon, että jos Sandro olisi päässyt ohitse ja pystynyt toteuttamaan omaa ajoa, olisi myös kierrosajat kilpailussa olleet parempia. Jos ja jos, turha sitä on enempää selitellä. Nyt meidän täytyy löytää parannuksia pyörään, jotta pystytään lyömään Cluzel ja muut kumppanit Misanossa.
Ruudusta 18 kilpailuun startannut Kallio Racingin nuori belgialaiskuljettaja Loris Cresson teki upean nousun aina sijalle 10 saakka.
- Tämä viikonloppu oli sekä hyvä että vaikea. Meillä oli välillä ongelmia pyörän asetusten sekä renkaiden kanssa, mutta löysimme kisaan hyvän ratkaisun. Lopussa minulla oli hieman ongelmia pidon kanssa, mutta olen erittäin iloinen uudesta top10-sijoituksesta, Cresson iloitsi.
Myös Kallio oli iloinen nuorukaisen kehityksestä.
- Loris ajoi hyvän kisan taistellen Emen (Eemeli Lahti) kanssa top10-sijoista. Uskon, että täällä löysimme Loriksen kanssa suunnan, kuinka pystytään toimimaan paremmin ja olemaan jo lauantain aika-ajossa paremmilla sijoilla lähempänä kärkeä. Kiitos koko tiimille hyvin tehdystä työstä, Kallio päättää.


Supersportin MM-sarja jatkuu 6.-8. heinäkuuta Italiassa Misanon radalla.
Kilpailun tulokset:

http://resources.worldsbk.com/files/results/2018/CZE/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed

MM-pistetilanne seitsemän osakilpailun jälkeen:
1. SANDRO CORTESE 122 YAMAHA
2. JULES CLUZEL 120 YAMAHA
3. RANDY KRUMMENACHER 105 YAMAHA
4. LUCAS MAHIAS 103 YAMAHA
5. RAFFAELE DE ROSA 83 MV AGUSTA
6. FEDERICO CARICASULO 79 YAMAHA

12. LORIS CRESSON 30 YAMAHA


« Takaisin Uutisiin