Niki Tuuli huippufiiliksellä Donington Parkissa

Kallio Racingin Yamaha-kuljettaja Niki Tuuli on hyvässä iskussa World Supersport –luokan Donington Parkin MM-osakilpailussa, Englannissa. Ensimmäinen harjoituspäivä sujui hyvin ja lauantailta odotetaan hyviä tuloksia.

Niki Tuuli on kokenut pieniä vastoinkäymisiä edellisissä osakilpailuissa, mutta kauden kuudenteen osakilpailuun lähdetään korkein odotuksin, sillä ensimmäinen harjoituspäivä sujui varsin hyvin. Ajo kulki ja Yamaha R6 saatiin hyviin säätöihin.

”Ensimmäisen harjoituksen viimeisillä kierroksilla ajo alkoi kulkea ja saatiin pyörän säätöihin lisää informaatiota. Toinen sessio lähti hiukan tahmeasti liikkeelle, mutta lopussa mentiin taas hyvin. Muutaman oman virheen takia sijoitus oli 10 huonommalla puolella, mutta fiilis on todella hyvä ja lauantaina vedetään täysillä, Niki Tuuli sanoo.

MM-sarjassa toisena oleva Sheridan Morais oli harjoituksissa kymmenen parhaimman joukossa ja on hyvässä iskussa lauantain aika-ajossa.

Kallio Racingin pienemmän, Supersport 300 –luokan kuljettajat ajoivat tasaisen ensimmäisen päivän ja sekä Kimi Patova että Renzo Ferreira olivat 20 paremmalla puolen.

”Tosi mageen näköinen rata, on korkeuseroja ja näyttää muutenkin hienolta. Tykkään tästä paikasta todella paljon. Haastavuutta ei kuitenkaan puutu ja vaikeita mutkia riittää. Ensimmäinen harjoitus meni täysin radan opetteluun, mutta toisessa sessiossa parannusta syntyi todella paljon. Harjoitusten välissä säädettiin pyörää ja hiottiin ajolinjoja kuntoon, se auttoi aika paljon. Aika-ajoon haetaan vielä parannusta ja katsotaan mihin se sitten riittää”, Patova kertoo.

Tiimipäällikkö Vesa kallio totesi ensimmäisen päivän olleen kaikkea muuta kuin helppo, mutta aika-ajosta odotetaan hyviä tuloksia.

”Molempien kuljettajien kanssa ollaan taisteltu samojen ongelmien kanssa. Nyt yritetään löytää ratkaisu niihin ja sitten aika-ajosta hyvät lähtöruudut itse kilpailuun. 300-luokan kuskit saavuttavat kärkeä kilpailu kilpailulta ja lauantaina lähdetään hakemaan paikkaa Superpole 2:sta”, Kallio totesi.

 

World Supersport MM-sarja pistetilanne 5/13

 

1. Lucas Mahias, Ranska, 85

2. Sheridan Morais, Etelä-Afrikka, 58

3. PJ Jacobsen, USA, 55

4. Kenan Sofuoglu, Turkki, 50

5. Roberto Rolfo, Italia, 41

…9. Niki Tuuli, Suomi, 27

 

World Supersport 300 MM-sarja pistetilanne 3/9

 

1. Scott Deroue, Hollanti, 55

2. Alfonso Coppola, Italia, 41

2. Borja Sanchez, Espanja, 39

4. Marc Garcia, Espanja, 35

5. Dorren Loureiro, Etelä-Afrikka, 29

…20, Kimi Patova, Suomi, 5

… Renzo Ferreira, Brasilia, 0

Kuvat: Philippe Damiens


« Takaisin Uutisiin