Hankala viikonloppu Kallio Racingille

World Supersport –luokan MM-sarja jatkui Italiassa, eikä kilpailu ollut Kallio Racingille mitenkään helppo. Niki Tuuli koki rajun kaatumisen, eivätkä tiimin muutkaan kuljettajat olleet aivan parhaassa iskussa.

 

Niki Tuuli on ollut vaikeuksissa viimeisten kilpailujen ajan, mutta nyt pientä parannusta oli jo nähtävissä. Itse kilpailussa Tuulella kävi todella huono tuuri ja hänet jyrättiin jo alkukierroksilla.

”Sellaisessa tiukassa jarrussa kaveri tuli perään ja siitä sitten lähdettiin tangon yli ja kierittiin radalla. Sain siinä vielä toisen kuljettajan pyörän niskaan ja kipeää tuli hiukan. Maanantaina täytyy käydä Suomessa lääkärillä vielä kuvauksissa varmistamassa, ettei mitään ole rikki. Käveleminen on vaikeaa, nilkkaan ja polveen sattuu”, Tuuli kommentoi kolaria.

Vaikka viikonloppu oli Tuulelle vaikea, löytää hän sieltä positiivisiakin asioita.

”Olen tyytyväinen siitä, että löysimme aika-ajoon uusia juttuja ja selkeitä parannuksia alkukauteen nähden. Nyt tuntuu, että oikea suunta on löytynyt ja tauolla panostetaan näihin asioihin. Sitten, kun tulemme takaisin tauolta, niin olemme taas niillä sijoilla millä pitääkin”, Tuuli sanoi.

Sheridan Morais oli kilpailun kahdeksas, eikä ollut sijoitukseen tyytyväinen, mutta valaa uskoa tulevaan.

”Olen tyytyväinen siihen, että olemme edelleen pisteissä kolmantena, mutta kilpailun tulos ei miellytä. Uskon kuitenkin, että saamme tauolla hierottua laitteet sellaiseen iskuun, että olemme seuraavassa kilpailussa kovassa iskussa”, Morais totesi.

300 –luokassa Renzo Ferreira oli 22:s, kun Kimi Patova joutui keskeyttämään.

”Sain hyvän startin ja nousin monta sijaa, mutta sitten joku tuli takaa suoraan päin. Minä kaaduin siinä rytäkässä, mutta päälle tullut kuljettaja pääsi jatkamaan. Aika surkea kilpailu, mutta eipä sitä auta jäädä suremaan. Tauolla on tarkoitus ajaa niin paljon kaikenlaisilla pyörillä kuin mahdollista ja tietenkin kuntopuolta hoidetaan. Seuraavassa kisassa ajetaan sitten pisteille”, tokaisi Patova.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli todella alavireinen ja kesätauko tuleekin kreivin aikaan.

” Yritettiin herätellä Nikiä rakentamalla lauantaiksi hänelle kokonaan uusi pyörä. Iso kiitos mekaanikoille hyvin tehdystä työstä ja todella isosta urakasta. Pientä parannusta oli havaittavissa, joten oikealla tiellä ollaan. Onneksi Sheridan pääsi maalin, vaikka ei ollut hänelläkään paras päivä, eikä tulos sen mukainen mitä lähdettiin hakemaan. Silti pisteissä kolmantena ja siihen ollaan todella tyytyväisiä. Ollut kyllä aika vaikeata näiden pyörien kanssa, kun kaatumisia tulee niin paljon. Nyt tauolla pyritään testaamaan ja kehittämään uudet R6:t loistoiskuun, jotta olisimme entistä kilpailukykyisempiä loppukauden kisoissa”, Vesa Kallio sanoi.

 

Seuraava osakilpailu: 20.8.2017 Saksa

 

Tulokset World Supersport –luokka Rimini, Italia

1. Kenan Sofuoglu, Turkki, Kawasaki

2. Jules Cluzel, Ranska, Honda

3. Federico Caricasulo, Italia, Yamaha

4. PJ Jacobsen, USA, MV Agusta

5. Kyle Smith, Englanti, Honda

…8. Sheridan Morais, Etelä-Afrikka, Yamaha

…DNF Niki Tuuli, Suomi, Yamaha

 

 

World Supersport MM-sarja pistetilanne 7/12

1. Lucas Mahias, Ranska, 105

2. Kenan Sofuoglu, Turkki, 100

3. Sheridan Morais, Etelä-Afrikka, 76

4. Jules Cluzel, Ranska, 75

5. PJ Jacobsen, USA, 68

…13. Niki Tuuli, Suomi, 27

 

Tulokset World Supersport 300 –luokka

1. Mika Perez, Espanja, Honda

2. Armando Pontone, Italia, Yamaha

3. Alfonso Coppola, Italia, Yamaha

4. Dorren Loureiro, Etelä-Afrikka, Yamaha

5. Robert Schotman Hollanti, Yamaha

...22 Renzo Ferreira, Brasilia, Yamaha

...DNF Kimi Patova, Suomi, Yamaha

 

World Supersport 300 MM-sarja pistetilanne 5/9

1. Scott Deroue, Hollanti, 75

2. Mika Perez, Espanja, 72

3. Marc Garcia, Espanja, 65

4. Alfonso Coppola, Italia, 57

5. Borja Sanchez, Espanja, 48

…22, Kimi Patova, Suomi, 5

… Renzo Ferreira, Brasilia, 0

Kuvat: Philippe Damiens

 


« Takaisin Uutisiin