Niki Tuuli upeasti yhdeksänneksi Doningtonin MM-osakilpailussa

KALLIO RACINGIN NIKI TUULI UPEASTI YHDEKSÄNNEKSI DONINGTONIN MM-OSAKILPAILUSSA

Villillä kortilla Donington Parkissa Supersportin MM-osakilpailussa mukana ollut Niki Tuuli päätti viikonlopun ajamalla sunnuntain kilpailussa upeasti 9:lle sijalle. Edellispäivän aika-ajosta suomalaiskuljettajalle jäi lähtöpaikaksi 16:sta ruutu. Aamun warm upin ongelmien jälkeen Tuuli sai hyvän luoton omaan ajoon ja ajoi tiukan kamppailun sarjan kokeneiden kuljettajien kanssa.

-Ekoista harjoituksista asti ollut hyvä fiilis koki hieman kolhuja lauantain kovavauhtisessa kaatumisessa, mutta tiimini sai onneksi pyörän kasaan juuri ennen aika-ajoa, ja vaikka alkuun ei ollut kovin varma olo pyörän päällä, niin sain kuitenkin loppua kohti parannettua ajoa ja kierrosaikakin parani hieman. Aamun warm up meni puolestaan kehnosti eikä pyöräkään tuntunut hyvältä. Siitä jäi hieman haikea olo kun sijoitus oli vasta 22. Tehtiin kuitenkin onnistuneita säätömuutoksia kisaan, ja onnistuin ottamaan hyvän lähdön. Vaikka lauantain kaatumisessa paikat ottivat vähän kipeää, niin sain kuitenkin ajettua erittäin hyvän kisan ja viimeisellä kierroksella tein ratkaisevan ohituksen joka toi 9:n sijan, Niki kertaa tyytyväisenä.

Tuuli keräsi kilpailusta 7 MM-pistettä, ja tavoitteena ollut sijoitus 10 parhaan joukossa toteutui. Kallio Racingin Yamaha osoittautui myös erittäin kilpailukykyiseksi huippunopeuksien ollessa koko luokan parhaat.

-Tämä oli kerta kaikkiaan todella hieno päätös tälle projektille. Vaikka kyseessä olikin vain yksi osakilpailu, on tämän eteen tehty paljon töitä jotta kaikki on ollut mahdollista. Ilman tukijoita ja koko tiimin panosta ei tätä olisi pystytty toteuttamaan, kertoo tiimipäällikkö Vesa Kallio.

-Oli myös hienoa että kilpailuun tehdyt muutokset onnistuivat ja Niki löysi uudelleen ensimmäisissä harjoituksissa olleen luoton omaan tekemiseen. Eilispäivän hermoilut olivat historiaa ja Niki ajoi hyvää tasaista ajoa ja onnistui ottamaan kisasta sen sijoituksen, joka oli mahdollista. Tämän paremmin ei nuoren kuljettajan debyyttikilpailu MM-sarjassa olisi voinut mennä. Onnistuttiin myös tiiminä hyvin ja pyörä toimi loistavasti, joten tästä on hyvä lähteä miettimään tulevaisuutta, tiimipäällikkö Vesa Kallio pohtii tyytyväisenä viikonloppua.

Tuuli palaa takaisin Superstock-pyörän sarviin seuraavan kerran Portugalin osakilpailussa 5.-6.6.

 

Kuva: Philippe Damiens


« Takaisin Uutisiin