Kallio Racingillä kaksijakoinen viikonloppu Kemoran SM-osakilpailussa

KALLIO RACINGILLÄ KAKSIJAKOINEN VIIKONLOPPU KEMORAN SM-OSAKILPAILUSSA

 

Kauden järjestyksessään toinen SM-osakilpailuviikonloppu ajettiin Vetelissä, Kemoran moottoriradalla. Koko viikonvaihteen riesana oli epävakainen keli, joka jatkui aina sunnuntain kilpailulähtöön saakka.

Lauantain aika-ajoon piskoi kunnolla vettä ja tiimin Superstock 600-kuljettajat Niki Tuuli ja Jasmin Sarjos pääsivät jatkamaan siitä mihin edellispäivän harjoituksissa oltiin jäätykin, eli sadekelin renkailla. Molemmat kuljettajat olivat löytäneet hyvän tuntuman, ja Niki odotetusti piti jo muutaman ajetun kierroksen jälkeen ykköspaikkaa. Varman päälle otettujen kierrosten jälkeen Tuuli ajoi varikolle, Iikka Ahosen kuitenkin viimeisellä kierroksella parannellen omaa aikaansa sen verran paljon, että Tuuli tippui kakkosruutuun. Sarjos puolestaan kamppaili radalla olleen ruuhkan kanssa ja hyvä kierrosaika jäi saavuttamatta. Sarjokselle jäi lähtöruuduksi 11.

Lauantain 8 kierroksen sprinttikisaan lähdettiin juuri ja juuri kuivuneella radalla Niki Tuulen johdolla ja imatralaismies kuroikin heti huomattavan eron seuraaviin. Sarjos puolestaan oli ensimmäisen kierroksen jälkeen jo tekemässä nousua ylöspäin, ohittamalla paluusuoran jarrussa edellä ajaneen Ilari Niemisen. Sarjos tuli kuitenkin hetkeä myöhemmin teilatuksi radalta ulos ja tämän kisa päättyi hietikolle. Maaliin tultiin odotetusti Tuulen johdolla, Aki Valkilan ja Jani Rätön ollessa 2. ja 3:s.

”Jasminin kisa päättyi harmillisesti toisen kuskin töppäilyyn, en tiedä onko se pojille liian kova paikka hävitä tytölle vai miksi vaikuttaa siltä että yhdellä jos toisella tulee herkästi arviointivirheitä vastaavissa tilanteissa. Tässä meni vähän koko viikonloppu pilalle Jasminin osalta, sillä sunnuntain kisan lähtöpaikka määräytyy lauantain kisan kierrosaikojen mukaan ja kisa oli vasta alussa, joten Jasmin joutuu starttaamaan porukan hänniltä”, tiimipäällikkö Vesa Kallio summaa.

Sunnuntaille odotettiin kuivaa keliä, mutta aamu valkeni kuitenkin hyvin kosteassa ja sumuisessa kelissä. Päivään toi oman lisäjännitysmomentin se, että rata alkoi juuri ennen Superstock 600-starttia kuivumaan kovaa vauhtia, ja rengastusta joutui miettimään toden teolla. Tihkusade kuitenkin kasteli radan vielä kertaalleen ja starttiin lähdettiin selkeästi sadekelin renkailla. Alun perin sunnuntain kilpailun piti olla 18 kierrosta, mutta se typistettiin aikataulusyistä 13 kierrokseen. Loppujen lopuksi 13 kierrostakin jäi vain 7:ksi useiden kaatumisten ja punalippujen vuoksi. Niki Tuuli ajoi jälleen varmalla ajolla maaliin voittajana, Sarjoksen tehdessä hyvää nousua sijalta 26. sijalle 14.

”Viikonlopulle tuli paljon sadekelin treeniä, mikä on ilman muuta hyvä asia. Tietysti harmittaa kun en päässyt ajamaan kuivalla, tietysti olisin halunnut yrittää laittaa rataennätyksen uuteen uskoon. Sain kuitenkin varmalla ajolla voitot molemmista starteista joten viikonloppu oli kaiken kaikkiaan tosi onnistunut”, Niki Tuuli tokaisee.

Sarjokselle viikonloppu toi karvaan pettymyksen, eikä sunnuntain yli puolet lyhyemmäksi typistetystä kisasta jäänyt paljoa käteen. ”Vaikeahan sitä oli joukon hänniltä lähetä tekemään nousua näissä olosuhteissa, vaikka itseasiassa tänä viikonloppuna olen vihdoin saanut startit onnistumaan ja tässäkin lähdössä sain noustua useamman sijan. Tein toki hyviä ohituksia mutta vaikea viikonloppu oli kaikenkaikkiaan. Nyt vaan tarvitsee nollata ajatukset, Pärnussa toivottavasti pääsen vihdoin hätyyttelemään kärkikolmikkoa! Iso kiitos mekaanikoille jotka laittoivat pyörän kuntoon lauantain jäljiltä. Onneksi itsekin selvisin ehjin nahoin tilanteesta”, Sarjos tokaisee.

Kallio Racingin KTM RC 390 Cup-luokan kuljettajat Niko Hämäläinen ja Kimi Patova ajoivat Kemoralla ensimmäistä kertaa. Niko Hämäläinen onnistui taistelemaan molempina päivinä kärkisijoista, ollen lauantain kisassa 4:s. Sunnuntain kilpailussa hyvän taistelun tiimellyksessä Hämäläinen kaatui, mutta sisukkaasti ajoi siitä huolimatta maaliin. Patova puolestaan totutteli vielä sadekelillä ajamista ja sai hyvää harjoitusta tulevaa varten, ollen molempien päivien starteissa 8:s. Tiimipäällikkö Kallio puolestaan ajoi lauantain kisassa voittoon ja sunnuntaina sijalle 3.

 

 

Kuva: Saku Räsänen


« Takaisin Uutisiin