Niki Tuuli villillä kortilla MM-starttiin Donington Parkiin

NIKI TUULI VILLILLÄ KORTILLA MM-STARTTIIN DONINGTON PARKIIN 22.-24.5

Kallio Racingin riveissä EM Superstock 600-luokassa kilpaileva Niki Tuuli lähtee taistelemaan villillä kortilla MM-pisteistä Iso-Britannian Doningtonissa ajettavaan MM-osakilpailuun. EM-sarjassa Tuuli on yhteispisteissä viidentenä, kun kaudesta on ajettuna neljä osakilpailua. Doningtonin kilpailu ajetaan Euroopan mestaruussarjan ulkopuolella eikä se näin ollen sotke Tuulen EM-kautta. Paikasta MM-lähtöön on neuvoteltu useampaan otteeseen kilpailuorganisaation kanssa, ja päätökseen vaikuttivat tiimin ja kuljettajan hyvät näytöt.

-Hienoa päästä mittamaan omaa vauhtia myös MM-tasolla. Katsoimme tiimini ja taustajoukkojeni kanssa Doningtonin hyväksi paikaksi villin kortin MM-lähdölle, sillä kilpailutuntuma on nyt alkukaudesta kunnossa ja alla on kovia kilpailuja EM-sarjasta. Luonnollisesti villin kortin hakupäätökseen vaikutti myös hyvä vauhti heti kauden alusta lähtien, toteaa Tuuli.

Supersportien MM-sarjaa ajetaan vastaavan mallisilla 600-kuutioisilla pyörillä kuin EM-sarjaakin. Suurimmat erot pyöriin tulevat renkaista, tiedonkeruujärjestelmästä ja moottoriin sallituista muutoksista. Karkeasti arvioituna Supersport-pyörissä on noin 20 hevosvoimaa enemmän kuin EM-sarjan kilpureissa. Doningtonin kilpailua varten Kallio Racing on rakentanut Tuulelle MM-sarjan sääntöjä vastaavan pyörän. Tuulen on tarkoitus testata pyörää ennen kilpailua.

-MM-sarjan pyörässä minulle uutta ovat renkaat, joita on käytössä useita eri seoksia, kun taas EM-sarjassa ajetaan yhdellä ja samalla seoksella. Moottorin osalta pyörään voidaan tehdä laajemmin säätöjä ja kaiken kaikkiaan se on huomattavasti tehokkaampi verrattuna EM-pyörääni. MM-sarjassa on myös mahdollista hyödyntää tiedonkeruujärjestelmästä saatavaa tietoa, mikä on minulle toistaiseksi uutta, summaa yhteen Tuuli.

Tiimipäällikkö Vesa Kallio suuntaa suojattinsa kanssa Doningtoniin odottavaisin mielin, ja kertoo MM-startin olleen jo jonkin aikaa mietinnässä. Kalliolla itsellään on kokemusta MM-sarjasta useammalta eri kaudelta, ja uskookin täysin Tuulen kilpailukykyyn luokassa Kallio Racingin kalustolla.

-Hyvästä vauhdista on ollut näyttöjä jo viime kaudelta alkaen, ja Niki on osoittanut kykynsä kehittyä kuljettajana ja työskennellä tiimin kanssa. On hienoa, että saimme projektin toteutumaan ja pääsemme ottamaan osaa Doningtonin MM-starttiin, tiimipäällikkö Kallio kertoo.

Tavoitteekseen Tuuli on asettanut henkilökohtaisen MM-pistetilin avaamisen ja arvokkaan kokemuksen keräämisen silmällä pitäen tulevaisuutta. Superstock- ja Supersport-sarjan samoilla radoilla ajamia kierrosaikoja vertailtaessa saumat pistetilin avaamiseen ovat hyvinkin olemassa.

-Innolla lähden Doningtoniin hakemaan kokemusta uudesta radasta ja pyörästä. Nöyristelemään britteinsaarelle ei kuitenkaan olla lähdössä. Pistetään nyt kaikki peliin ja toivottavasti se riittää MM-pisteille, kertoo päättäväinen Tuuli.

 

Kilpailu ajetaan 22.-24.5 Englannin Donington Parkissa.

 


« Takaisin Uutisiin