Junioritiimin SM-kisakausi starttasi viime viikonloppuna Alastaron moottoriradalla

Superstock 600 -luokassa Alastarolla ajoi Kallio Racing junioritiimissä Matias Kesti, Rasmus Nurmi, sekä Niko Lehtiranta. Tuomas Kesti on vielä pukeutunut armeijan harmaisiin, mutta odotettavissa on, että myös hän osallistuu SM-kisoihin tänä kautena. Harmillisesti Superstock600 -luokassa oli tässä osakilpailussa kaiken kaikkiaan vain 9 osallistujaa.

Keli viikonloppuna oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja lämmintä riitti, kuskeilta kysyttäessä jopa liiankin lämmin aika ajoin.
Perjantain harjoittelut sujuivat mallikkaasti ja lauantain aika-ajoihin päästiin starttaamaan luottavaisin mielin. Aika-ajoissa Matias oli 1., Niko 2, ja Rasmus 4.

Lauantain kilpailu oli tiukkaa taistelua ykkössijasta Nikon ja Matiaksen välillä sijoitusten vaihtuessa useasti. Harmillisesti Matias kaatui kärkipaikalta muutama kierros ennen ruutulippua, mutta onneksi kuljettaja ei loukkaantunut. Rasmuksen lähtö hieman epäonnistui ja kesti jonkun aikaa ennen kuin hän pääsi ohittamaan lähdössä eteen päässeen kuljettajan. Loppusijoitukset Niko 1. Rasmus 3.
Sunnuntain kisa oli tapahtumarikas. Heti alusta lähtien juniori tiimin kuljettajat ajoivat kaikki hienosti kolmen kärjessä. Kun vielä 7 kierrosta oli kilpailua jäljellä, tuli punalippu ja kilpailu keskeytettiin. Kilpailua päästiin jatkamaan ylimääräisen Warm-up kierroksen jälkeen ja jälleen kolmikko ampaisi kisaan kärjessä, Nikon ollessa ensimmäisenä, Rasmuksen päästessä lähdön jälkeen toiseksi ja Matiaksen ollessa kolmantena, ensimmäisessä mutkassa Matias valitettavasti kaatui ja hänen kilpailunsa keskeytyi siihen. Onneksi tästäkin kaatumisesta selvittiin ilman fyysisiä vaurioita. Niko ja Rasmus jatkoivat taistelua keskenään ja tulivat maaliin sijoilla 1. ja 2.

Niko Lehtiranta:
”Viikonloppu oli kaikin puolin hyvä, vaikka ajokilometrejä talven jälkeen oli tosi vähän. Pyörään kokeiltiin pieniä muutoksia, jotta saataisiin pyörää vieläkin paremmaksi ja siinä onnistuttiin! Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin Motoparkkiin.”

Rasmus Nurmi:
”Viikonloppu oli loppujen lopuksi positiivinen, lauantai oli vähän vaikea, enkä ollut tyytyväinen kulkuun mutta sunnuntaina vauhti löytyi. Nyt treeniä ennen seuraavaa kisaa, kausi jatkuu kuukauden päästä Motoparkissa.”

Vesa Kallio:
”Kaikilla kolmella vauhti oli hyvää viikonlopun ajan. Niko ajoi ehjät ajot loistavilla tuloksilla. Rasmuksen vauhti nousi loppua kohti ja sunnuntaina nähtiin jo todella hyvää taistelua kärkikahinoissa. Matiaksen vauhti oli kohdallaan ja Nikon kanssa kävivät hienoa taistelua voitosta, valitettavasti tästä viikonlopusta ei tullut Matiakselle pisteitä.

Seuraavat SM-kisat järjestetään Motoparkissa 16-18.6.2023.




« Takaisin Uutisiin