Alessandro Zetti Kallio Racingiin kaudelle 2022

Kallio Racingin tiimissä kaudella 2022 kisaa italialainen, pian 20 vuotta täyttävä Alessandro Zetti. Hän osallistuu Supersport Challenge-luokkaan, ajaen kaikki Euroopan kisat. Zetti on aloittanut uransa nuorena ja ajanut pienestä pitäen eri luokissa Espanjassa. Vuonna 2019 hän voitti CEV Moto2 Stock600-luokan mestaruuden, ja viimeiset kaksi kautta hän on ajanut CEV Moto2-luokassa.

Vesa Kallio:
”Syksyllä kävimme keskusteluja Alessandron liittymisestä tiimiimme, ja nyt yhdessä Gaman Racing Global Servicen kanssa pääsimme sopimukseen kaudesta 2022. Oli hienoa, että Alessandro pääsi vierailemaan Suomessa ja meidän pajallamme Valkeakoskella. Katsoimme vähän asetuksia valmiiksi yhdessä Alessandron ja hänen crew chief Jorin kanssa, ja samalla pääsimme tutustumaan toisiimme paremmin rauhallisessa ympäristössä. Alessandro vaikuttaa nälkäiseltä kuljettajalta, joka varmasti tulee janoamaan menestystä Challenge-luokassa. Vielä laitettiin kuitenkin jäitä hattuun (avannossa), ja päästetään kuljettaja toden teolla irti vasta Estorilin testeissä maaliskuussa. Sitä ennen valmistellaan pajalla kaikki valmiiksi, että olemme valmiita kivikovaan kauteen ja taistelemaan kärkisijoituksista heti Aragonissa.”

Alessandro Zetti:
”Olen iloinen saadessani olla osa tätä tiimiä. Tiimi on mielestäni mahtava, ja yhdessä voimme saavuttaa suuria asioita. Päätavoite on tietysti yrittää ajaa voittoon, vaikka se tulee olemaan vaikeaa. En malta odottaa uuden pyörän kanssa työskentelemistä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saan tehtyä erinomaisia suorituksia. Kiitos tästä mahdollisuudesta!”

 


« Takaisin Uutisiin