MM-kauden 2021 toinen kisaviikonloppu

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2021 jatkui viime viikonloppuna Portugalissa, Estorilin radalla. Lauantain aika-ajoissa virolainen Hannes Soomer selvitti tiensä lähtöruutuun kahdeksan, ja suomalainen Vertti Takala ruutuun 20. Niki Tuulin Aragonista saaman rangaistuksen vuoksi lauantain kisan lähtöruudut nousivat molemmilla kuskeilla yhtä sijoitusta ylemmäksi.

Perjantai ja lauantai olivat kaiken kaikkiaan haastavia päiviä, sillä hyvän tuntuman löytäminen pyöriin tuotti hankaluuksia. Jossain kohtaa rataa pitoa tuntui olevan liikaa, ja toisessa kohdassa taas liian vähän. Lisäksi Takalalle Estorilin rata oli kokonaan uusi. Haasteista huolimatta lauantaina ajettiin ehjä kisa, Soomer oli maalissa kahdeksantena ja Takala sijalla 18.

Kisainsinöörit työskentelivät kovasti kuljettajien kanssa yrittäen löytää parannuksia sekä pyörään, että ajamiseen, ja mekaanikot pitivät pyörät hyvässä iskussa läpi viikonlopun. Sunnuntaita kohti mentäessä asiat etenivätkin oikeaan suuntaan. Viikonlopun toisessa kilpailussa Hannes Soomer ajoi maaliin sijalla 5 ja Vertti Takala sijalla 13. Kahden ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen molemmat kuljettajat ovat hienosti kiinni MM-pisteissä.

”Hannes paransi sunnuntaina huomattavasti, ja muutokset auttoivat häntä ajamaan kärkiryhmässä. Viisaalla ajolla Hannes nousi vielä kisan lopussa sijalle 5, mikä tuntui hyvältä kovan ja raskaan taistelun jälkeen. Suunta säädöille on selvillä ja Misanossa jatketaan työskentelyä,” kertoo Kallio Racingin tallipäällikkö Vesa Kallio.

"Vertillä oli lauantaina jarruongelmia, mutta ne saatiin ratkaistua ja sunnuntaina Vertti ajoi itsensä hienosti pisteille. Nyt jatketaan vaan kovasti työskentelyä ja yritetään kehittää osa-alueita, jotka auttavat Verttiä olemaan vieläkin kilpailukykyisempi. Mutta edetään askel kerrallaan,” Vesa Kallio tuumii.

Hannes Soomer:
”Viikonloppu oli minulle hieman vaikea. Koko viikonlopun ajan kamppailimme täsmälleen samassa kohdassa rataa, kuin viime vuonnakin. Kuitenkin hyvää kehitystä tapahtui sunnuntaita kohti mentäessä, mistä saamme joitakin ideoita myös tulevia kisoja ajatellen. Olemme nyt onnistuneet ajamaan kaksi ehjää viikonloppua maaliin saakka. On tärkeää, että kausi on saatu hyvin käyntiin, jotta voimme kehittyä ja taistella voitoista seuraavaksi. Kiitos tiimille hyvästä työstä ja kohti Misanoa!”

Vertti Takala:
”Viikonloppu oli positiivinen ja opettavainen, sain pyörään jo parempaa tuntumaa. Rata oli minulle uusi, siinä oli aika paljon opettelemista ja harjoitukset menivät oikeastaan siihen. Ensimmäisessä kisassa oli pieni ongelma jarrujen kanssa, ne vähän ylikuumenivat, mutta saimme korjattua ne ja toinen kisa meni jo paljon paremmin. Tästä on hyvä jatkaa Misanoon.”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkuu Italiassa, Misanon radalla 11.-13.6.2021.

Kilpailujen tulokset:

Lauantai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2021/EST/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.80549335.1976102017.1622394076-682451930.1621688428

Sunnuntai:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2021/EST/SSP/002/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed&_ga=2.21953019.1976102017.1622394076-682451930.1621688428

MM-pistetilanne:
https://resources.worldsbk.com/files/results/2021/EST/SSP/002/STD/ChampionshipStandings.pdf?version=67e649219847fb6e7ff3ae98ae3ca54c&_ga=2.21953019.1976102017.1622394076-682451930.1621688428


« Takaisin Uutisiin