Kallio Racingin Isaac Viñales podiumille Ranskassa

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kauden 2019 kymmenes kilpailu ajettiin tänään sunnuntaina Ranskassa, Magny-Coursin radalla. Viikonlopun sääolosuhteet olivat vaihtelevat ja sade häiritsi niin harjoituksia kuin aika-ajojakin. Näin ollen sunnuntain kisaan espanjalainen Isaac Viñales starttasi yhdeksännestä lähtöruudusta, itävaltalainen Thomas Gradinger oli aika-ajoissa 21. ja belgialainen Loris Cresson starttasi kisaan lähtöruudusta 22.


”Perjantaina ja lauantaina sääolosuhteet olivat vaihtelevat ja lauantain aika-ajot ajettiin märällä radalla, mikä ei ollut kovin odotettu keli meille ja se valitettavasti näkyi vähän liikaakin ajosuorituksissa. Meillä oli kyllä luottavainen mieli kuivan kelin ajamiseen,” tiimipäällikkö Vesa Kallio toteaa.


Tämänpäiväinen kisa ajettiinkin kuivassa, joskin tuulisessa säässä. Lähtö jouduttiin keskeyttämään ensimmäisen mutkan kolaroinnin seurauksena, mutta toisen startin jälkeen kisa saatiin kunnolla käyntiin. Kaikki kolme Kallio Racingin kuljettajaa tekivät hyvää nousua jo heti ensimmäisellä kierroksella. Muutamaa kierrosta myöhemmin Isaac Viñales oli jo mukana kärkikolmikossa, Thomas Gradinger oli noussut sijalle 8. ja Loris Cresson sijalle 13.


Isaac Viñales nousi hienoilla ohituksillaan taistelemaan voitosta vuoden 2017 maailmanmestarin, Lucas Mahiaksen kanssa. Taistelu huipentui lukuisien ohitusten jälkeen viimeisellä kierroksella ja loppuj

en lopuksi Mahias pystyi kuin pystyikin pitämään Viñalesin takanaan.
”Tiukkaa oli, eikä se voittokaan kaukana ollut! Tämä oli Isaacin ensimmäinen podium World Supersport - luokassa ja oli hienoa, että tämä onnistuminen tuli nyt niiden harmillisien keskeytyksien jälkeen,” Vesa Kallio myhäilee.


Isaac Viñales:
”Viikonloppu oli perjantain ja lauantain hankalien olosuhteiden vuoksi vaikea, mutta sunnuntain Warm upissa kaikki meni nappiin ja itse kisassa vauhti riitti kärkitaisteluun. Olen todella todella tyytyväinen tähän palkintosijaan, kiitos koko tiimille ja sponsoreille!”


Thomas Gradinger teki kisassa mahtavan nousun aina sijalle 8. saakka.


”Thomas pystyi ajamaan hyvän kisan ja vauhti oli parhaimmillaan ihan kärjen luokkaa, eikä ero maalissakaan ollut kuin 5,5 sekuntia kärkeen,” Vesa Kallio kertoo.


Thomas Gradinger:
”Sanoisin, että kisaviikonloppu oli melko vaikea ja myös sääolosuhteet olivat haastavat. Sunnuntain kisassa huomasimme, että emme ehtineet viikonloppuna harjoitella tarpeeksi kuivissa olosuhteissa, mutta pyörä oli silti hyvä. Kisassa sain kurottua sijoituksia todella nopeasti, mutta siinä samalla tuhosin vähän renkaitani ja ajotyylissäni oli myös hieman parannettavaa. Mutta voin olla tyytyväinen 8. sijaan! Toki meidän pitäisi olla enemmän kärjessä, mutta ottaen huomioon startin 21. lähtöruudusta, niin ei lopputulos ollut ollenkaan huono. Odotan kovasti Argentiinaa ja nähtäväksi jää, mitä saamme siellä aikaiseksi.”


Loris Cressonilla oli sunnuntain kisassa tuttu kilpakumppani monesta aikaisemmastakin kisasta, sillä hän ja Jules Danilo CIA Hondalta taistelivat kovasti toisiaan vastaan läpi kilpailun.


”Tällä kertaa Loriksen oli antauduttava Danilolle, mutta kuitenkin Loris ajoi hienosti pisteille ollen kisassa 13. ja MM-pisteissä säilyi 12. sija. Nyt tavarat on pakattu ja kahden viikon päästä yritetään jatkaa tästä, mihin kisapäivänä päädyttiin”, Vesa Kallio summaa.


Loris Cresson:
”Viikonloppu oli vaikea, eikä sopivia säätöjä pyörään tuntunut löytyvän. Kisassa vauhti oli ihan hyvä, mutta pyörää oli vaikea käsitellä, sitten jäin toisen kuljettajan taakse jumiin loppu kilpailun ajaksi ja menetin otteen top 10 sakista. En ole tyytyväinen viikonloppuun, tehdään töitä Argentiinassa.”


Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan kauden 2019 toiseksi viimeinen kilpailu ajetaan Argentiinassa, San Juan Villicumin radalla 11. - 13. lokakuuta 2019.

Kilpailun tulokset:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2019/FRA/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=3f254ea62985e67d70d5751fd79112ed


MM-pistetilanne:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2019/FRA/SSP/001/STD/ChampionshipStandings.pdf?version=67e649219847fb6e7ff3ae98ae3ca54c

 


« Takaisin Uutisiin