Kolmas peräkkäinen palkintokorokesijoitus Kallio Racingille

Supersportin kauden kahdeksas MM-osakilpailu ajettiin tänään Misanon radalla Italiassa. Suomalaisen Kallio Racing -tiimin ajaja Sandro Cortese ylsi saapasmaan osakilpailussa kolmanteen peräkkäiseen palkintokorokesijoitukseensa. Tiimin nuori belgialaiskuljettaja Loris Cresson joutui katsomaan loppukilpailua katsomon puolelta.


Edelliskilpailussa toiseen sijaansa pettynyt Cortese lähti kahden pisteen johtoasemassa Italian osakilpailuun. Cortese starttasi kilpailuun viidenneltä sijalta. Edellisyön sade ehti kuivua Misanon radalta ja sunnuntain kilpailu päästiin aloittamaan hyvissä olosuhteissa.
Cortese nousi jo toisella kierroksella neljänneksi ja heti seuraavalla kierroksella kolmanneksi. Saksalainen tavoitteli hanakasti kärkisijoja, ja nakutti myös kilpailun nopeimman kierrosajan nimiinsä. Cortese jäi lopulta 1.423 sekuntia toiseksi ajaneesta Raffaele De Rosasta ja 3.869 sekuntia kilpailun voittaneesta Federico Caricasulosta.
Cortese onnistui pitämään sarjapisteitä ajatellen pahimman kilpakumppaninsa Jules Cluzelin selkänsä takana. Cluzel oli ennen Italian osakilpailua vain kahden pisteen päässä Cortesesta, mutta kolmannen sijan myötä Cortese kasvatti eroa viiteen pisteeseen.
- Kilpailu oli meille todella hyvä. Meillä oli paljon hankaluuksia tänä viikonloppuna ja kolmas sija oli paras mihin tällä kertaa pystyimme. Totta kai sitä haluaa voittaa, mutta joskus täytyy myös ottaa pisteet kotiin. Kiitos Kallio Racingin tiimille mahtavasta työstä tänä viikonloppuna, kiitteli Cortese.
Tiimipäällikkö Vesa Kallio oli tyytyväinen Cortesen palkintokorokesijoitukseen, varsinkin kun saksalainen varmisti kolmossijallaan pistejohdon säilymisen tiimillä.
- Olipahan viikonloppu! Oli kaatumisia ja pieniä teknisiä vastoinkäymisiä, mutta tärkeintä että säilytettiin johto. Sandro otti ihan hyvän startin, mutta tippui toisessa mutkassa muutaman sijan, mikä vaikeutti tietenkin alkukilpailua. Kovan taistelun jälkeen Sandron nousi Cluzelin ohi kolmanneksi, mutta paukut eivät ihan riittäneet kärkikaksikolle tänään. Ollaan kyllä podiumsijoituksesta todella tyytyväisiä, summaili Kallio.


Kallio Racingin belgialaiskuljettajan Loris Cressonin lähtöruutu kilpailuun oli 25:s, kun miehen parempi aika-ajokierros hylättiin radan rajojen ylittämisen johdosta.
- Oli hieman vaikeaa, taistelimme melko paljon säätöjen kanssa perjantaiaamuna ja iltapäivällä saatiin vielä sadettakin. Lauantaiaamu oli huomattavasti parempi ja minulla oli itsevarma olo ajaa. En saanut kuitenkaan samaa tunnetta aika-ajoihin ja kun ajoin parhaan kierrokseni, se mitätöitiin ja tuloksena oli 25:s eikä 15:s sija, harmitteli Cresson.
Elokuussa 20-vuotisjuhliaan viettävä Cresson sai maagisen lähdön kilpailuun ja oli kahden kierroksen jälkeen jo 16:s. Nuorukainen teki jatkuvasti hyvää nousua ylöspäin tuloksissa. Cressonin lupaavasti alkanut kilpailu päättyi kuitenkin ennenaikaisesti jo kymmenennellä kierroksella.
- Lämmittelyt sujuivat paremmin mutta kilpailussa minulla oli hieman vaikeuksia pyörän kanssa. Olin alkukierrosten jälkeen jo 15:s, mutta ajoin ulos, kun yritin tavoittaa kahdeksannesta sijasta taistelevaa ryhmää. Nyt on tiedossa pitkä tauko seuraavaan osakilpailuun, ja olen tyytyväinen kauden alkuun tähän asti. Kiitos Kallio Racing, tästä jatketaan positiivisin mielin, lupasi Cresson sunnuntain kilpailun jälkeen.
Tiimipäällikkö Kallio kiitteli nuoren belgialaisen loistokasta nousutahtia sunnuntain kilpailussa.
- Loris teki upean nousun kisan alussa, mutta puolessavälissä kisaa etupyörä luisti alta nelosmutkaan mentäessä. Valitettavasti kisa päätyi hiekalle ja jäätiin pisteittä ensimmäistä kertaa tällä kaudella, totesi Kallio.


Tiimipäällikkö Kallio paljasti, ettei tiimissä kaiveta heti rantapyyhkeitä esiin tauosta huolimatta. Mies oli erittäin tyytyväinen tiimin tähänastiseen menestykseen.

- Nyt on parin kuukauden tauko kisoista, mikä ei kylläkään tarkoita sitä, että pystyttäisiin pelkästään lomailemaan. Tauon aikana tarvitsee valmistella ja rakentaa kaikki valmiiksi sekä ajaa testiä loppukautta varten. Koko tiimin porukka on tehnyt hienoa ja kovaa duunia, niin täytyy olla kyllä ylpeä siitä missä ollaan tässä vaiheessa kautta, myhäili Kallio.
Cortese johtaa tällä hetkellä Supersportin MM-pistetaulukkoa viiden pisteen erolla Cluzeliin. Cresson on sarjapisteissä 12:s. MM-sarja pitää Italian jälkeen kesätaukoa, kun seuraava Supersportin osakilpailu ajetaan vasta 14.-15. syyskuuta Portugalissa.


MM-pistetilanne kahdeksan osakilpailun jälkeen:
1. SANDRO CORTESE 138 YAMAHA
2. JULES CLUZEL 133 YAMAHA
3. RANDY KRUMMENACHER 116 YAMAHA
4. FEDERICO CARICASULO 104 YAMAHA
5. LUCAS MAHIAS 103 YAMAHA
6. RAFFAELE DE ROSA 103 MV AGUSTA

12. LORIS CRESSON 30 YAMAHA


« Takaisin Uutisiin