Kallio Racingin Sandro Cortese podiumille kauden ensimmäisessä Supersportin MM-osakilpailussa

Supersportin MM-kausi avattiin sunnuntaina Australiassa Phillip Islandin radalla. Kilpailu jouduttiin jo alkuvaiheessa keskeyttämään kolarin vuoksi punaisilla lipuilla, ja uusintastartin päätteeksi Kallio Racingin Sandro Cortese onnistui nousemaan palkintokorokesijalle viimeisen mutkan ohituksen turvin.

Lauantaina ajettujen aika-ajojen olosuhteet eivät olleet helpoimmasta päästä, kun tuuli ja uhkaava harmaa pilvimassa loivat haasteita paalupaikan tavoitteluun. Cortese ylsi aika-ajojen neljännelle sijalle, ja Kallio Racingin nuori belgialaiskuljettaja Loris Cresson starttasi matkaan 14. lähtöruudusta. Takaiskun kilpailuun toi Corteselle langetettu kolmen lähtöruudun rangaistus vaarallisen ajamisen vuoksi.

Sunnuntain kilpailussa koettiin draamaa heti alkukierroksilla muiden kolaroidessa, ja kilpailu jouduttiin keskeyttämään. Uusintalähtö ei onnistunut Corteselta toivotusti, vaan mies tippui useamman sijan alaspäin. Cresson otti puolestaan loistavan startin, ja pääsi aloittamaan uusintakilpailua viidenneltä sijalta.

Moto3-luokan maailmanmestari ei tyytynyt häntäpään sijoituksiin, vaan aloitti lähdön jälkeen raivoisan kirin kohti kärkeä. Ennen viimeistä mutkaa Cortese oli noussut jo sijalle neljä, ja viimeisessä mutkassa mies pääsi kilpakumppaninsa ohi ja ylitti lopulta maaliviivan kolmantena. 

-          Olen todella tyytyväinen ensimmäiseen Supersport-kilpailuuni ja palkintokorokesijaan. On ollut mahtava viikko, testaus sujui hyvin ja aika-ajo kohtuullisesti, toki eilinen rangaistus oli harmillinen. Tänään molemmat lähdöt olivat katastrofeja. Niitä pitää harjoitella! Mutta kaiken kaikkiaan täydellinen kilpailu. Olen erittäin iloinen hyvästä nopeudesta ja kierrosennätyksestä. Nautin tällä hetkellä joka kierroksesta, pyörästä ja tiimistä. Viihdyn hyvin Kallio Racingin tiimissä, he ovat mukavia ihmisiä. On hyvä löytää jälleen omat vahvuudet. Minulla on ollut vaikeuksia ja hankala viime kausi, mutta nyt tunnen taas oloni rentoutuneeksi ja vahvaksi. En malta odottaa Thaimaata! Intoili Cortese.

19-vuotias Cresson pärjäsi erinomaisesti lähes kilpailun loppuun saakka, kunnes pieni virhe jarrupaikassa tipautti miehen kymmenen sijaa alaspäin. Cresson oli lopulta maalissa sijalla 12. Mies oli kuitenkin tyytyväinen viikonlopun saldoon.

-          Tänään kilpailu meni ihan kohtalaisesti. Uusintalähdössä sain todella hyvän startin ja pääsin ensimmäiseen mutkaan viidennellä sijalla. Olin viidenneksi viimeisellä kierroksella sijalla kahdeksan, mutta vaihteensiirtovirhe tiputti minut aina 18 sijalle asti neljä kierrosta ennen maalia. Tämän jälkeen taistelin takaisin ja lopputuloksena oli 12. sija. Olen todella tyytyväinen kauden alkuun ja tiimin työskentelyyn. Kiitos kaikille tiimissä ja onnittelut Sandrolle palkintokorokesijasta!

Tiimipäällikkö Vesa Kallio oli ylpeä tiimikuljettajiensa suorituksista.

-          Oli jännittävä kisa! Podiumpaikan ratkaisu tuli viimeisen mutkan ulostulossa ja hienolla ohituksella Cortese nousi kolmanneksi juuri ennen maaliviivaa. Oli hienoa nähdä, ettei kova työ moottoreiden ja pyörän kehitystyön kanssa ole mennyt hukkaan. Kokonaisuutena hyvä viikonloppu; podium ja Lorikselle myös pistetili auki, vaikka Loris oli ensimmäistä kertaa Phillip Islandilla. Kiitokset koko tiimille loistavasti tehdystä työstä ja tästä on hyvä jatkaa Thaimaassa, kiitteli Kallio.

Seuraava Supersportin MM-osakilpailu ajetaan Thaimaassa Buriramin radalla 23.-25. maaliskuuta.

Tulokset: http://resources.worldsbk.com/files/results/2018/AUS/SSP/101/CLA/Results.pdf?version=cfcd208495d565ef66e7dff9f98764da

Kuva: Robert Murdoch


« Takaisin Uutisiin