Erinomainen EM-kauden avaus Espanjassa

Ratamoottoripyöräilyn SM-radoilta Superstock600-luokan EM-sarjaan laajentanut Kallio Racing avasi kautensa lauantaina Espanjan Aragonin radalla.

Superbiken MM-sarjan yhteydessä ajettavan sarjan kuljettajina tiimissä toimivat Suomen tämän hetken lupaavimmat nuoret kuljettajat eli 18-vuotiaat Niki Tuuli ja Valter Patronen sekä 17-vuotias Eemeli Lahti.

Aragonissa ajettuun, seitsemän osakilpailua käsittävän kauden avausosakilpailuun tiimi starttasi erittäin lupaavissa merkeissä. Sarjaa jo viime vuonna kiertänyt ja ratoihin tutustunut Niki Tuuli ajoi aika-ajossa kakkosruutuun ja debyyttinsä Kallio Racingin väreissä tehneet Valter Patronen sekä Eemeli Lahti ruutuihin 18. ja 22.

Kisassa vahvimmin pärjäsi Tuuli, joka ajoi Yamahansa maaliin neljäntenä. Koko kisan ajan kärkiporukassa taistellut ja kisaa jopa välillä johtanut Tuuli ajoi erinomaisen kisan, mutta antoi kilpakumppaneilleen tasoitusta jarrutuksissa.

Eemeli Lahti tuli maaliin sijalla 15., ohitettuaan 16:nneksi ajaneen tallikaverinsa Valter Patrosen viimeisen kierroksen viimeisellä sektorilla.

Niki Tuuli, aika-ajon toinen, kisan neljäs, 13 EM-pistettä

Viikonloppu alkoi hyvin jo ensimmäisistä harjoituksista lähtien ja ajoin koko ajan kärkiporukassa. Siltä pohjalta olikin todella hyvä lähteä kisaan. Kisassa sain todella hyvän startin ja pääsin heti kärkeen, mutta sen jälkeen kavereita alkoi tulla ohi jarruissa ja keskittymiseni vähän herpaantui.

Kaikkiaan olen ihan tyytyväinen viikonloppuun, pyörä toimi hyvin ja ajo oli suht koht hyvää. Olen ihan tyytyväinen, että kauden ensimmäisestä kisasta tuli hyvä pisteet, mutta olisihan se ollut kiva päästä palkintopallille. Tällä avauskisalla on kuitenkin ihan hyvä lähteä Asseniin, jossa ajetaan kahden viikon kuluttua.

Eemeli Lahti, aika-ajon 22:s, kisan 15:s, yksi EM-piste

Aragonin viikonloppu oli minulle vaikea, sillä kaaduin edellisviikonloppuna Espanjan Cartagenan testeissä, jonka jälkeen oli vaikea löytää luottoa niin itseeni kuin pyörään. Alku olikin vaikea ja meillä oli pieniä ongelmia jousituksen kanssa, mutta kun ne saatiin ratkaistua, niin ajokin alkoi kulkea. Kisassa olinkin ihan hyvässä nousussa, vaikka alussa olisi ehkä pitänyt olla aggressiivisempi, mutta kaikkiaan ihan uudella radalla ajetusta kisasta jäi hyvä fiilis ja oli hienoa napata heti avauskisasta myös se ensimmäinen EM-piste”.

Valter Patronen, aika-ajon 18:s, kisan 16:s

”Kierrosaikani parani koko ajan viikonlopun mittaan, sitä mukaa kun saimme pyörän alustaa paremmaksi ja rata tuli minulle tutummaksi. Aika-ajossakin sain parannettua aikaani vielä 1,5 sekuntia, joten odotukset olivat korkealla kisan suhteen. Tavoite oli olla kympin sakissa, mutta ajoin ensimmäisellä kierroksella ulos ja tipuin siinä samalla monta sijaa. Sen jälkeen jouduin ottamaan kovan kirin ja ajamaan edellä olevia kiinni. Pientä harmia aiheutti myös kaasukäden puutuminen, jonka vuoksi ajaminen oli vaikeaa.

En ole täysin tyytyväinen viikonloppuun, mutta en myöskään pettynyt. Tästä lähdetään pikku hiljaa kärkeä kohti.

Vesa Kallio, Kallio Racingin tiimipäällikkö:

Kisa meni aika lailla aika-ajojen mukaan, oli odotettavissa, että Niki tulee taistelemaan kärkisijoista. Niki kävikin kovaa taistelua sijoituksista, mutta hänellä oli ongelmia pyörän kanssa jarrutuksissa ja niissä kohdissa muut tulivat Nikistä ohi.

Valter ja Eemeli ajoivat molemmat hyvän, nousujohteisen kisan ja oli ehdottomasti hienoa, että molemmat taistelivat heti pistesijojen tuntumassa ensimmäisessä EM-osakilpailussaan.

Viikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvä, jotain pieniä ongelmia, mutta ne koitamme saada jokaisen kuskin osalta kuntoon seuraavaan osakilpailuun mennessä. 

EM-kausi jatkuu 25.-26.4. Hollannin Assenin radalla.

Kuva: Pers Racing L&S


« Takaisin Uutisiin