Tuulin kilpailu päättyi jälleen kaatumiseen

Kallio Racingin kilpailuviikonloppu World Supersport –luokan MM-sarjassa oli hyvin kaksijakoinen. Niki Tuuli ei saanut tälläkään kertaa tulosta, kun kilpailu päättyi kaatumiseen. Sheridan Morais ajoi tasaisen kilpailun ja oli neljäs jatkaen sarjan toisella sijalla.

Kilpailu oli varsin erikoinen, sillä se keskeytettiin useaan otteeseen ja lopulta ajettiin normaalista poiketen Superbike-luokan jälkeen.

”Mitä tässä voi muuta sanoa kuin, että olen todella pettynyt itseni ja ennen kaikkea tiimin puolesta. Jälleen yksi kilpailu ilman pisteitä. Ajamisessa tapahtui tosin jotain positiivista, muttei tarpeeksi. Kaatumisesta ei paljon ole kerrottavaa, perä lähti alta, eikä siinä ehtinyt kissaa sanoa. En tiedä olisiko ollut öljyä siinä kohtaa”, pettynyt Tuuli kommentoi kilpailua.

Sheridan Morais oli ennen kilpailua hyvin vakuuttunut, että pystyy ajamaan voitosta, mutta rikkonainen kilpailu punaisine lippuineen häiritsi menoa, eikä aivan maksimaalista tulosta saatu aikaan.

”Olin hyvin luottavainen siitä, että voimme voittaa ja olen sitä yhä. Kilpailu oli hiukan vaikea, sillä se keskeytettiin useasti. Teimme renkaiden kanssa hiukan väärän valinnan, mutta olen kuitenkin tyytyväinen pisteisiin ja tästä on hyvä mennä samalla otteella seuraavaan kilpailuun”, Morais sanoi.

300-luokassa Kimi Patova sai kohtuullisen startin ja teki töitä läpi kilpailun. Valitettavasti kova yrittäminen päättyi viimeisellä kierroksella kaatumiseen ja keskeytykseen.

”Harmittaa paljon, että kaaduin, mutta sain sentään parannettua vauhtia ja kierrosaikaani. Moottoriurheilu on tällaista, joten ei auta muuta kuin keskittyä jatkoon”, Patova sanoi.

Myös Renzo Ferreira joutui keskeyttämään.

”Aika erikoinen kilpailu, mutta positiivista on se, että olemme yhä pisteissä toisena. Tuuli oli myös ajollisesti parempi kuin Assenissa, joten ei tässä muu auta kuin uskoa omaan tekemiseen ja mennä eteenpäin”, tiimipäällikkö Vesa Kallio sanoi.

Seuraava osakilpailu ajetaan Donington Parkissa, Englannissa 28.5.

 

Tulokset World Supersport –luokka Italia, Imola

 

1. Kenan Sofuoglu, Turkki, Kawasaki

2. Lucas Mahias, Ranska, Yamaha

3. PJ Jacobsen, USA, MV Agusta

4. Sheridan Morais, Etelä-Afrikka, Yamaha

5. Kyle Smith, Englanti, Honda

kesk… Niki Tuuli,Suomi, Yamaha

 

World Supersport MM-sarja pistetilanne 5/13

 

1. Lucas Mahias, Ranska, 85

2. Sheridan Morais, Etelä-Afrikka, 58

3. PJ Jacobsen, USA, 55

4. Kenan Sofuoglu, Turkki, 50

5. Roberto Rolfo, Italia, 41

…9. Niki Tuuli, Suomi, 27

 

Tulokset World Supersport 300 –luokka

 

1. Marc Garcia, Espanja, Yamaha

2. Alfonso Coppola, Italia, Yamaha

3. Mykyta Kalinin, Ukraina, Yamaha

4. Borja Sanchez, Espanja, Yamaha

5. Giuseppe De Gruttola, Italia, Yamaha

Kesk... Kimi Patova, Suomi, Yamaha

Kesk... Renzo Ferreira, Brasilia, Yamaha

 

 

World Supersport 300 MM-sarja pistetilanne 3/9

 

1. Scott Deroue, Hollanti, 55

2. Alfonso Coppola, Italia, 41

2. Borja Sanchez, Espanja, 39

4. Marc Garcia, Espanja, 35

5. Dorren Loureiro, Etelä-Afrikka, 29

…20, Kimi Patova, Suomi, 5

… Renzo Ferreira, Brasilia, 0

 

 

Julkaisuvapaita valokuvia löytyy alla olevasta osoitteesta.

http://www.koivunenphotography.com/gallery/Kallio-Racing/G0000r92N_HTOhFs

Password: Kallio2017

Kuvat: Philippe Damiens

 

 

 


« Takaisin Uutisiin