Kallio Racingin EM-kuljettajilla vaikea viikonloppu Misanossa

Superstock600-luokan EM-sarjan neljäs osakilpailu kaasuteltiin juhannusviikonloppuna helteisissä merkeissä Italian Misanon radalla.

Kallio Racingin kuljettajille Misanon viikonloppu oli todella vaikea. Adrianmeren rannikolla Riminin rantamaisemien lähettyvillä sijaitseva Misanon rata oli tiimin kaikille kuljettajille uusi, eikä oikeanlaisten säätöjen löytäminen ollut helppoa.

Lauantain aika-ajossa Kallio Racingin kuljettajakolmikko ei ollut sijoitusten puolesta lähelläkään siellä, missä heidän olisi pitänyt olla. EM-sarjan johtopaikalta viikonloppuun lähtenyt Niki Tuuli oli aika-ajon 17:s, tallikaveri Eemeli Lahti 22:s ja Valter Patronen 26:s.

- Kyllä meillä oli tiedossa, että paikalliset menevät täällä kovaa. Vakituisen kuljettajaporukan lisäksi mukaan oli otettu kahdeksan italialaista villin kortin kuljettajaa, joten tänä viikonloppuna viivalla oli kaikkiaan 38 kuljettajaa. Italialaisten vahvuudesta kotiradallaan kertoi jo se, että aika-ajossa 15 sakissa oli 12 paikallista kuljettajaa, tiimiä luotsaava Vesa Kallio kertoi.

Tiimin vaikea viikonloppu ei juurikaan parantunut itse kilpailussa. Hyvän startin ottanut Tuuli kaatui heti kilpailun ensimmäisissä mutkissa, eikä näin ollen saanut kilpailusta ainuttakaan pistettä. Myös 17:nneksi ajanut Eemeli Lahti ja 20:nneksi ajanut Valter Patronen jäivät tällä kertaa pistesijojen ulkopuolelle.

Niki Tuuli, aika-ajon 17:s, keskeytti kisassa, toisena EM-pisteissä:

Kisojen välinen pitkä ajotauko taisi tehdä tepposet, eikä ajamisesta meinannut tulla ensi alkuun mitään. Opin kuitenkin ajolinjoja pikku hiljaa, vaikkei vauhti vielä kovin hyvällä tasolla ollutkaan. Oman ajon kanssa oli vaikeuksia.

Kisassa otin hyvän startin ja ajattelin ottavani ensimmäiset mutkat rauhallisesti, mutta sitten ajauduinkin siinä alun ruuhkassa sumppuun ja jarrutin keulan alta. Kaksipiippuinen juttu, sillä jos en olisi jarruttanut, olisin ajanut edellä ajavan kuskin perään.

Tietenkin se harmittaa, ettei kisasta jäänyt käteen yhtään pistettä ja tipuin EM-sarjan johtopaikalta, mutta onneksi vain kakkoseksi.

Eemeli Lahti, aika-ajon 22:s, kisan 17:s, sijalla 13. EM-pisteissä:

Huomasin heti ensimmäisessä vapaassa harjoituksessa, että ajamisesta oli ollut jonkun verran taukoa, eikä pyöräkään ollut ihan sellainen, kuin sen olisi pitänyt olla. Saimme kyllä pyörää muutettua mekaanikkojen kanssa, mutta aina kuin saimme yhden ongelman ratkaistua, tuli tilalle pari muuta ongelmaa. Kisaan teimmekin sitten aika ison muutoksen, joka muutti pyörää selkeästi paremmaksi, mutta koska treeniaikaa ei sen jälkeen enää ollut, ei hienosäädölle jäänyt riittävästi aikaa.

Viikonloppu oli varmasti yksi vaikeimmista ja turhauttavimmista koko urani aikana.

Valter Patronen, aika-ajon 26:s, kisan 20:s, sijalla 28. EM-pisteissä:

Minulla oli ihan hyvä ja nousujohteinen viikonloppu, sain parannettua kierrosaikaa koko ajan. Aika-ajossa pyöräkin rupesi jo tuntumaan paremmalta ja sen myötä sain lisää varmuutta ajamiseeni.

Jos olisin pystynyt rykäisemään aika-ajossa paremman sijoituksen, olisi lähtökohta kisaan ollut parempi. Tuloksellisesti viikonloppu ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta ajollisesti viikonloppu oli yksi parhaimmista. Oma ajoni oli rohkeampaa ja varmempaa kuin pitkään aikaan ja silloin tällöin vaivannut epävarmuus poissa.

Vesa Kallio, tiimipäällikkö:

Rehellisesti sanottuna viikonloppu oli iso pettymys, kun emme saaneet pisteen pistettä. Varsinkin Nikin kokonaissijoituksen kannalta tämä oli todella huono juttu, kun Nikin pahin kilpakumppani Marco Faccani hallitsi koko viikonloppua ja ajoi myös kisan voittoon.

Nikin olisi pitänyt vain malttaa ne ensimmäiset mutkat, siellä kun voi tapahtua ihan mitä vaan, kun porukkaa on paljon ympärillä. Nyt jäi sitten kokonaan näkemättä, mihin sarjan kärkipaikkaa pitäneen Nikin vauhti olisi riittänyt, kun kisa päättyi oikeastaan ennen kuin se ehti edes alkaakaan.

Eemeli puolestaan taisteli koko kisan ajan viimeisistä pistesijoista ja ajoi tasaisen kilpailun. Luottoa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, eikä Eemeli uskaltanut lähteä tekemään ratkaisevia ohituksia, jolloin sijoitus jäi pistesijojen ulkopuolelle.

Valter puolestaan ajoi seuraavassa ryhmässä Eemelin takana koko kisan. Viikonlopun aikana Valter petrasi todella paljon ja ajollisesti viikonloppu oli yksi Valterin parhaista koko kauden aikana. Harmi, ettei se kuitenkaan riittänyt kisassa kuin sijalle 20.

Seuraava EM-osakilpailu ajetaan 4.-5. heinäkuuta Portugalin Portimaossa.

Kuva: Pers Racing L&S


« Takaisin Uutisiin