Kallio Racingilla kaksijakoinen viikonloppu Kemorassa

Kallio Racingin SM-kauden toinen osakilpailuviikonloppu Vetelin Kemorassa sujui kaksijakoisissa tunnelmissa. Viikonloppuun mahtui niin onnea kuin äärimmäistä epäonnea.

Kemoran viikonloppu starttasi lauantaiaamuna aika-ajoilla. Kallio Racingin osalta päivä käynnistyi erinomaisesti, kun tiimin 27-vuotias naisvahvistus Jasmin Sarjos pudotteli Superstock600-luokan paalupaikalle.

Paalupaikka oli Sarjoksen ensimmäinen.

- Todella upea suoritus Jasminilta. Harvoin tällä tasolla on nähty naisia paalupaikalla, tiimipäällikkö Vesa Kallio veisteli.

Nelihenkisen SM-tiimin hyvää menestystä täydensi Joel Vinnikainen, joka kurvasi aika-ajoissa viitosruutuun, heti paalupaikkanaisen taakse.

Onni ei kuitenkaan ollut myötä enää iltapäivän sprinttikisan kisalähdössä, jossa Sarjos käytännössä missasi startin ja jäi kuljettajajoukon häntäpäähän. Sieltä valkeakoskelainen aloitti raivoisan nousutaistelun, joka harmillisesti päättyi heti toisella kierroksella ”kahvilan mutkaan”.

- Jasmin yritti varmaankin puristaa liian kovaa ja keula lähti alta, jonka seurauksena sekä kuski että pyörä lensivät rengasvalliin, Kallio kertasi.

- Eikä kyseessä ollut ihan mikään pikkutälli.

Sarjoksen kaatuminen ei jäänyt tiimin ainoaksi murheeksi. Samassa lähdössä ajanut B-luokan kuljettaja, virolainen Anastassia Kovalenko kaatui myös, joskin vasta kisan puolivälissä.

- Harmittoman näköinen kaatuminen, joka kuitenkin päättyi solisluun katkeamiseen, kun Anastassia kaatui epäonnisesti olkapään päälle, tiimipäällikkö selvensi.

Tiimin kuljettajista ainoana maaliin selvisi Joel Vinnikainen. Hän ylitti maalilinjan viidentenä.

Sunnuntaina palkintopallisijoja

Lauantain epäonni kääntyi kuitenkin onneksi sunnuntaina, kun tiimin kuljettajat Joel Vinnikainen ja Kenny Koskinen tuulettivat palkintopallilla.

Joel Vinnikainen ajoi Superstock600-luokassa erinomaisen kisan. 19-vuotias forssalaisnuorukainen otti erinomaisen startin ja taisteli koko 18 kierroksen mittaisen kisan ajan kärkiryhmässä, nousten viimeisellä kierroksella viimeiselle podiumsijalle.

- Joel ajoi todella nousujohteisen kisan ja koko viikonlopun. Hän petrasi hyvin lauantaista ja edelliseen Botniaringin kisaan verrattuna Joelin vire oli kuin toisesta maailmasta. Todella hieno juttu, Kallio iloitsi.

- Samoin MiniGP-kuskimme Kenny Koskinen ajoi erinomaisen kisan. Kakkosruudusta kisaan startannut ”Kentsu” ajoi koko kisan ajan kärkiryhmässä ja otti itselleen toisen sijan. Se meni ihan nappiin. Juuri niin kuin ounastelinkin, tiimipäällikkö kehaisi.

Loukkaantuneet Sarjos ja Kovalenko eivät olleet mukana sunnuntain kisalähdöissä.

Kotimaan kisakausi jatkuu 5.-6. heinäkuuta. Silloin kisanäyttämönä toimii Viron Pärnun Auto24ring, joka tuuraa viime vuoden tapaan huonokuntoista Lopen Räyskälän rataa.

Kuva: Bruno Keiser/Speedpix.ch


« Takaisin Uutisiin