Kallio Racing vahvalla kokoonpanolla tulevaan kauteen

Viime vuodet lähinnä Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruussarjaan keskittynyt Kallio Racing aikoo tulevalla kaudella suunnata kohti kansainvälisiä kilparatoja.

Tiimin päätavoitteena on ajaa Superstock 600 -luokan EM-sarjaa, jonka osakilpailut ajetaan Superbiken MM-sarjan Euroopan osakilpailujen yhteydessä.

- Tarkoituksena on ajaa sarjaa kolmen suomalaiskuljettajan voimin. Tulevalla kaudella sarja koostuu seitsemästä osakilpailusta, jotka ajetaan huhti-lokakuun aikana, tiimiä pyörittävä Vesa Kallio taustoittaa.

Esimakua sarjasta tiimi haki jo viime vuonna, kun Vesa Kallio kiersi sarjan kisoissa Niki Tuulen kanssa.

- Tänä vuonna lähtökohdat ovat kuitenkin jo paljon paremmat, kun kaikki alkaa olla tuttua. Lähdemme hakemaan kärkisijoituksia, emmekä pelkkiä kokemuksia.

18-vuotiaan Niki Tuulen ohella Kallio Racingin kuljettajina EM-sarjassa toimivat 17-vuotias Eemeli Lahti ja 18-vuotias Valter Patronen.

- Kyseinen sarja on suunnattu nuorille, jotka ovat iältään alle 22-vuotiaita. Se on looginen askel maailmalle, sillä pyörät ovat suhteellisen tasaväkisiä. Lahjakkaat ja taitavat kuljettajat erottuvat helposti edukseen ja sellaisella kokoonpanolla mekin lähdemme nyt maailmalle, Kallio jatkaa.

Kallion tiimin kilpureina toimivat Yamahan R6-pyörät, joihin Kallio Racing on luottanut jo kahden edellisen vuoden ajan.

- Nyt meillä on taustalla myös Konekeskon ja Yamaha Europen tuki. Hienoa nähdä, että meihin ja poikiin uskotaan, niin valmistajan kuin monen muunkin yhteistyökumppanin taholta. Se lämmittää suunnattomasti, kun tietää olevansa oikeilla jäljillä.

EM-tiimin lisäksi Kallio Racing aikoo ajattaa toista tiimiä Suomessa, joka keskittyy ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan läpikäymiseen. Siinä tiimin kuljettajina toimivat 18-vuotias Joel Vinnikainen, 27-vuotias Jasmin Sarjos ja 22-vuotias virolainen Anastassia Kovalenko. Junioritiimissä jatkaa edelleen 9-vuotias MiniGP-kuljettaja Kenny Koskinen.

- Kuljettajapaletti näyttää erinomaiselta. Molemmilla tiimeillä on hyvät eväät menestyä, enkä epäile hetkeäkään, etteikö menestystä tältä porukalta myös tulisi.

Mutta entä tiimipäällikkö Kallio itse, aikooko viime kaudella sekä Superbike- että Superstock 600 -luokan Suomen mestaruudet voittanut konkari pukea vielä nahkapuvun ylleen?

- Se jää nähtäväksi. Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, voin ehkä pikku hiljaa heittää ajovarusteet nurkkaan ja keskittyä tallitoiminnan kehittämiseen, Kallio virnistää.

Kallio Racing on mukana perjantaina starttaavassa MP14-moottoripyöränäyttelyssä. Tiimin kuljettajat ovat tavattavissa Kallio Racingin osastolla 3e41 koko messuviikonlopun ajan. Myös tiimin taustavaikuttajiin lukeutuva Mika Kallio on paikalla perjantaina ja sunnuntaina.

Kuva: Pers Racing L&S


« Takaisin Uutisiin