Joel Vinnikaiselle SM-pronssia

Kallio Racingin Joel Vinnikainen varmisti itselleen Superstock600-luokan SM-pronssia Road Racingin SM-sarjan päätösosakilpailussa Virtasalmen Motoparkissa viikonloppuna.

Pronssimitali oli 19-vuotiaan, armeijaa parhaillaan suorittavan forssalaisen Vinnikaisen ensimmäinen SM-mitali kyseisessä luokassa.

- Viikonloppu oli ehdottomasti yksi Joelin parhaista koko kauden aikana, tiimipäällikkö Vesa Kallio kehaisi molempien päivien kisastarteissa palkintopallille ajanutta suojattiaan.

- Vaikka lauantain kisa, jossa Joel oli kolmas, olisi kyllä kaivannut pientä lisäpuristusta, jotta Joel olisi pystynyt haastamaan paremmin mestaruuden vieneen Ville Kandelinin sekä SM-sarjassa keikkailleen Juha Kallion.

- Sunnuntaina Joelin ajo olikin sitten jo ihan toista maata. Ajamisessa oli enemmän terävyyttä ja siinä oli sellainen ajamisen nautinto, jota on koko kauden ajan kaivattu, tiimipäällikkö summasi.

- Mutta onneksi vaikeasta ja tahmeasta kaudesta huolimatta kaudelle kuitenkin saatiin arvoisensa loppu, Kallio jatkoi.

- Se tuntuu tiimipäälliköstä tietysti hyvältä.

Muilta osin Kallio Racingin viikonloppuun ei juuri auringonpaistetta mahtunut. Superstockien B-luokassa ensimmäistä kauttaan ajava Anastassia Kovalenko ei päässyt osallistumaan koko kilpailuviikonloppuun korkean kuumeen vuoksi, eikä MiniGP-luokassa ajavaa Kenny Koskistakaan nähty radalla harjoituksissa murtuneen kämmenen vuoksi.

Sen sijaan Kemoran SM-osakilpailussa alkukaudesta pahasti loukkaantunut Jasmin Sarjos palasi kuin palasikin radalle kauden viimeiseen koitokseen. Lauantain sprinttikisassa Sarjos oli kahdeksas, mutta sunnuntain kisassa Kemoran kaatumisessa aiheutuneet vammat rupesivat jälleen vaivaamaan vauhtinaista, eikä Sarjosta enää nähty kaksiosaiseksi jakautuneen kisan jälkimmäisessä lähdössä.

SM-sarjan loppupisteissä Sarjos oli lopulta 19:s.

Superstock600-luokan loppupisteet:

1. Ville Kandelin, 175 pistettä
2. Aki Valkila, 165 pistettä
3. Joel Vinnikainen, 159 pistettä (Kallio Racing)
4. Ilari Nieminen, 113 pistettä
5. Eemeli Lahti, 90 pistettä (Kallio Racing, keikkaili kahdessa osakilpailussa)

19. Jasmin Sarjos (Kallio Racing)

Superstock600B-luokan loppupisteet:

1. Henri Ukonaho, 232 pistettä
2. Mikko Uski, 195 pistettä
3. Marko Vuorio, 143 pistettä

6. Anastassia Kovalenko, 59 pistettä (Kallio Racing)

Kuva: Bruno Keiser/Speedpix.ch


« Takaisin Uutisiin

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia © online.fi