EM-kaudelle erinomainen päätös Magny-Coursissa

Lauantaina Ranskan Magny-Coursissa paketoitu Superstock600-luokan EM-sarja päätti Kallio Racingin seitsemän osakilpailun mittaisen EM-kauden erinomaisesti. Kymmenennestä ruudusta kisaan startannut Niki Tuuli nousi palkintopallin kolmoskorokkeelle ja 20:nnesta ruudusta matkaan lähtenyt Eemeli Lahti teki upean nousun ajamalla kahdeksanneksi. Valter Patronen ja tiimissä villin kortin kuljettajana ajanut ruotsalainen Lukas Bäckström ylittivät maalilinjan peräkkäin sijoilla 23 ja 24, mutta hieman vaatimattomammasta sijoituksistaan huolimatta, tekivät molemmat viikonlopun aikana huomattavan edistyksen kierrosajoissaan.

Ensimmäisen kierroksen joukkokolarin takia punaisin lipuin keskeytetty kisa oli äärimmäisen tapahtumarikas. Kaatumiset ja lukuisat läheltä piti -tilanteet pitivät katsojien jännitystä yllä, eikä Magny-Coursin radalla ahkeroinut Kallio Racingin kuljettajakvartettikaan jättänyt tiimipäällikkö Vesa Kalliota kylmäksi.

- Huh, mikä kisa. Jännitystä piisasi, Kallio huokaisi.

- Mutta olihan mahtava päätös kaudelle. Niki ja Eemeli ajoivat upean kisan ja koko kisa oli muutenkin mielettömän hienoa katseltavaa. On tämä vaan tasainen ja tiukka luokkaa, juuri oikea paikka näille uraa aloitteleville juniorikuljettajille.

Kallio Racingin kuljettajista parhaiten EM-sarjassa menestyi Tuuli, joka nousi kauden aikana kolmesti palkintokorokkeelle. EM-pisteissä Tuuli oli lopulta neljäs, eikä EM-pronssikaan jäänyt nuorelta 18-vuotiaalta imatralaiselta kuin neljän pisteen päähän. Debyyttikautensa EM-sarjassa ajanut lahtelainen Lahti, 18, oli puolestaan EM-sarjan kymmenes ja naantalilainen Patronen, 19, sijalla 38.

Niki Tuuli, aika-ajon 10:s, kisan kolmas, neljäs EM-loppupisteissä:

Magny-Coursin rata oli tuttu jo viime vuodelta, joten pääsin hyvään kyytiin jo heti ensimmäisestä treenistä lähtien. Kierrosaikani parani koko ajan ja aika-ajossa se parani vielä entisestään, kun vaihdoimme uuden renkaan alle.

Kisan ensimmäinen startti ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, jäin sumppuun ja minua päin ajettiin. Nousin kyllä viidenneksi, mutta sitten kisa keskeytettiin joukkokolarin takia.

Uusintalähtö meni kohdaltani paljon paremmin, nousin tasaisesti ylöspäin ja kolmen kierroksen jälkeen olin jo kolmantena. Kisassa riitti actionia, eikä omakaan kaatuminen ollut kaukana. Maaliin tulin kolmantena, vaikka mahdollisuuksia parempaankin olisi ehkä ollut. Ajamisessa oli ehkä kuitenkin huomattavissa pientä varovaisuutta kolmen nollakisan jälkeen.

EM-pronssin jääminen muutaman pisteen päähän tietysti harmittaa, sillä jos olisin ollut tänään toinen, olisin ottanut sen pronssin.

Pienestä epäonnesta huolimatta kausi oli kuitenkin ihan onnistunut ja niissä kisoissa, joissa tulin maaliin, sijoitukseni oli aina hyvä. Iso kiitos tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneilleni tämän mahdollistamisesta, erityisesti Kuljetus Nupposen Juhani Nupposelle, Fin-Terpuun Timo Roiniselle ja Kuusitunturin Kauppilan veljeksille, jotka ovat uskoneet minuun ja olleet mukana tukemassa minua jo vuosien ajan.

Eemeli Lahti, aika-ajon 20:s, kisan kahdeksas, kymmenes EM-loppupisteissä:

Viikonloppu ei alkanut kovin hyvin, sillä pyörääni tuli ensimmäisessä harjoituksessa teknisiä ongelmia ja tärkeää rata-aikaa valui hukkaan. Rataa pääsin opettelemaan oikeastaan vasta toisessa treenissä ja vaikka ajoinkin täällä nyt ensimmäistä kertaa, ei kierrosaika paljoa kärjen ajasta jäänyt.

Aika-ajossa radalla puolestaan oli ruuhkaa ja tein virheitä, jonka vuoksi yksikään kierros ei onnistunut ihan täydellisesti. Aika-ajon kierrosaika ei siis kertonut koko totuutta vauhdistani, joka oli oikeasti suhteellisen hyvällä tasolla.

Ensimmäisessä kisastartissa otin tosi hyvän lähdön, sain vältettyä suurimmat ruuhkat ja olin noussut jo kuudenneksi, kunnes kisa keskeytettiin. Kannaltani keskeytys oli siis harmi, sillä uusintastartti ei sujunut lähellekään yhtä hyvin ja vaikka pääsin nousemaan siinäkin tasaisesti, niin en ihan niin hyvin kuin ensimmäisessä startissa. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen 12 pykälän nousuun.

Ensimmäiseen EM-kauteeni olen myöskin supertyytyväinen, sillä kymmenes sija EM-pisteissä 40 kovan kuskin joukossa on todella hyvä saavutus. Suurkiitos koko tiimin porukalle ja kaikille yhteistyökumppaneilleni, jotka tämän tekivät mahdolliseksi.

Valter Patronen, aika-ajon 28:s, kisan 23:s, 38:s EM-loppupisteissä:

Eemelin tavoin kisan ensimmäinen startti onnistui kohdaltani hyvin, olin puikkelehtinut sijalle yhdeksän, kun kisa keskeytettiin. Uusintalähtö meni sitten ihan mönkään, ensimmäinen kierros oli huono ja tipuin sijoituksia alaspäin. Parhaimmillani kävin kisassa sijalla 19, mutta vauhti ja puhti eivät vaan riittäneet, kun muut ajoivat kovempaa. Olisi vaan pitänyt olla aggressiivisempi.

Tuloksellisesti en ole kovinkaan tyytyväinen kauteeni, sillä omat odotukseni olivat rehellisesti sanottuna paljon korkeammalla. Sain kuitenkin paljon hyvää kokemusta kovatasoisesta sarjasta, joten ei kausi missään tapauksessa siis hukkaan mennyt.

Kiitos tiimille, mekaanikoilleni ja yhteistyökumppaneilleni tämän kauden mahdollistamisesta.

Villin kortin kuljettaja Lukas Bäckström, aika-ajon 33:s, kisan 24:s:

Ajoin nyt ensimmäistä kertaa tässä sarjassa ja olin todella yllättänyt luokan kovasta tasosta. Sain parannettua omaa kierrosaikaani koko ajan, vaikka tuloksellisesti en ollutkaan ihan tyytyväinen suoritukseeni esimerkiksi aika-ajossa. Kaikki oli minulle kuitenkin ihan uutta, niin tiimi, pyörä, renkaat kuin ratakin, joten siihen nähden minulla sujui kuitenkin ihan hyvin.

Kisassa missasin startin, enkä ollut niin aggressiivinen kuin minun olisi pitänyt olla, joten en saanut ajettua edellä ajaneita kiinni. Sijoitukseni oli kuitenkin ihan ok luokassa ajavien kuljettajien määrään nähden.

Oli hienoa saada tällainen mahdollisuus ja päästä ajamaan tänne kauden päätöskisaan. Ensi kaudella toivon ajavani jo koko kauden tässä sarjassa.

Vesa Kallio, tiimipäällikkö:

Erittäin onnistunut viikonloppu ja todella hieno kisa, jossa jännitettävää riitti. Tähän ja tällaiseen tulokseen on hieno päättää kausi. Niki ja Eemeli ajoivat erinomaisen kisan, eivätkä Valter ja villin kortin kuljettaja Lukaskaan huonosti ajaneet, sillä kierrosaika parani joka kerta, kun jätkät pääsivät radalle.

Meillä on ollut hieno debyyttikausi suomalaiskuljettajien kanssa tässä luokassa, tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa monta kokemusta viisaampana. Suuret kiitokset koko tiimin porukalle, joka on paiskinut hommia kelloon katsomatta, hienosti selvisimme, vaikka pienellä porukalla toimitaankin. Nöyrin kiitos myös kaikille muille, jotka ovat olleet tiimin toiminnassa mukana tavalla tai toisella, ilman teitä tämä ei olisi mahdollista.

Kuva: Pers Racing L&S


« Takaisin Uutisiin

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia © online.fi